Alex ja Nancy ovat onnillinen pariskunta, joka löytää unelmakodin itselleen. Pienenä rikkana rokassa on yläkerran 81-vuotias mummo, jota ei voi häätää pykälien mukaan pois. Pariskunta päätyy silti ostamaan asunnon, koska ajattelee köhivän mummelin siirtyvän kohta yläkerran pilvilinnaan talostelemaan. Mummeli kokeekin ihmeparantumisen ja on kohta elämänsä kunnossa luukuttamassa kotiteatteria. Tuttu torvisoittokuntakin käy mummelin luona vetämässä treenejä. Alunperin unelmakasunnolta vaikuttanut lukaali onkin pahemman luokan loukku, jossa alivuokralainen terrorisoi pahemman kerran pariskuntaa.
Joissain yhteyksissä tätä Danny DeViton ohjaustyötä on on rinnastettu -89 valmituneeseen Ruusujen sotaan. Vaikka riitelevän pariskunnan tilalla onkin pariskunta vs. mummeli niin kieltämättä itsellänikin Ruusujen sota juolahti mieleen melko pian kroonisen konfliktin alkamisen jälkeen.
Pläjäyksen hyvis-pahis -asetelma on hiukan hankala, sillä vanha mummeli kerää sympatiapisteitä mekkaloinnista huolimatta. Materialistisuuteen taipuvainen pariskunta ei nyt niin hirveästi heilauttele sympatiamittaria. Näiden syiden takia ainakin itse olen katsojana hiukan hukassa välillä, vaikka mummeli simputtaakin Alexia mennen tullen.
Kyllä tämän katsoo ennemminkuin selkäänsä ottaa. Toisella kerralla pitäisi jo vähän miettiä.
