Tuli katsottua vähän aikaa sitten elokuva nimeltä Ghost Dog – samuraiden tapaan. Se sai minut kiinnostumaan muustakin Jarmuschin ohjauksista, niinpä kirjastosta lähti mukaani Night on Earth. Se on episodielokuva taksikuskien elämästä eri puolilla maailmaa. Tapahtumapaikkoina ovat Los Angeles, New York, Pariisi, Rooma ja vielä Helsinki. Tapahtuma-aika on kaikissa maissa sama, kellonaika vain vaihtelee aikavyöhykkeistä johtuen.
Ensimmäinen tarina vie meidät Los Angelesiin, jossa Winona Ryderin näyttelemä Corky saa kyytiinsä filmiagentin (Gena Rowlands). Tässä vain keskitytään kahden erilaisen elämän yhteentörmäykseen ja heidän yhteisestä matkasta, joka hoidetaan hieman rämällä taksilla. Jarmusch luo henkilöistään syviä ja dialogi on sujuvaa. Hyvä startti elokuvalle, vaikka kuuluukin filmin heikompaan antiin. 4/5.
Seuraava tarina vie meidät New Yorkiin. Itä-Saksasta pois matkustanut Helmut (Mueller-Stahl) ajaa taksia New Yorkin kaduilla. Hän on ensimmäinen tyyppi, joka ottaa kyytiin katujen kouliman mustan sankarin YoYon (Giancarlo Esposito). Helmutin ajotaidolla hommasta ei tule mitään, vaan YoYon täytyy itse ajaa autoa Brooklynille asti. Tämä on elokuvan toiseksi paras episodi. Todella koskettava tarina, joka kuitenkin muuttuu välillä jopa erittäin hauskaksi sanailuksi. Kahden erilaisen miehen lyhyt ystävyys on todella hienoa elokuvatyötä. 5/5.
Pariisin meidät vie kolmas pätkä, joka kertoo mustasta taksikuskista (Bankolé). Hän ottaa kyytiinsä sokean naisen (Béatrice Dalle), jonka kanssa käy mielenkiintoisen keskustelun. Riipaiseva tarina tämäkin on, mutta kun katsoo muita elkuvan kertomuksia, niin jää tämä ehdottomasti niiden varjoon. Isaach De Bankolé on taksikuskina ihan hyvä ja niin on myös Dalle sokeana naisena, mutta siitä huolimatta tämä on ehdottomasti pläjäyksen huonoin episodi. Tästä vain puuttuu muiden kohtien loistokkuus, sillä tarina tuntuu välillä aika laahaavalta. 3,5/5.
Italiassa Rooman kaupungissa puolestaan säheltää Roberto Benigni taksikuskina, joka saa “piispan” kyytiinsä. Täysin Benignin koomikon kykyjen lomaan varustettu tarina on hyvin hauska, vaikkakin pientä vakavuuttakin on ilmassa mukana. Benigni voi joidenkin mielestä olla ärsyttävä, mutta minuun ainakin upposi äijän Jim Carreymäinen tyyli. 4,5/5.
Sitten tulee itse elokuvan kohokohta, vierailu Helsingissä. Kaurismäkimäinen Suomi esitellään taksikuski Mikan (Pellonpää) näkökulmasta. Hän saa kyytiin kolme pienessä humalassa olevaa miestä (Kari Väänänen, Sakari Kuosmanen ja Tomi Salmela), jotka haluavat päästä kotiin. Matkalla he kuulevat Mikan hyvin surullisen tarinan, joka sai melkein tämänkin katsojan kyynelehtimään. Ehdottomasti 5/5.
Siis kaiken kaikkiaan kyseessä on hyvä kokonaisuus. Näyttelijät ovat huippuja (varsinkin Pellonpää ja Armin Mueller-Stahl), ja Jarmusch hoitaa hyvin sekä käsikirjoittamisen, että ohjauspuolen. Jarmusch tunnetaan myös Aki Kaurismäen hyvänä kaverina ja aika samanlaista jälkeä tämä mies saa aikaan, kuin hänen suomalaistoverinsakin. Tavallisia henkilöitä julmassa yhteiskunnassa on siis tässäkin luvassa. Tavallisen hollyhutun seassa tällaisen, melkein taideleffan meriitit täyttävän elokuvan näkeminen on todella piristävää. Paikoin huumori on farssimaista, mutta elokuva on myös erittäin riipaiseva ja tunnelmaltaan hyvin haikea. Kyllä tätä melkein mestariteokseksikin kehtaisi sanoa.
