Maardamissa tapahtuu raaka kirvesmurha ja samanlainen tapahtuu myös läheisessä Kaalbringenin kaupungissa. Van Veeteren lähtee Erich-poikansa vuoksi Kaalbringeniin, mutta joutuu hyvin pian mukaan tutkimaan murhajuttua. Kotipuolesta tulevat auttamaan Münster ja Moreno.
Vaikka Carambolea pidetään Van Veeteren -leffojen aloituksena, niin Kaalbringenin kurkunleikkaaja sijoittuu sitä edeltävään aikaan. Kaalbringenin kurkunleikkaaja oli ensimmäinen lukemani Van Veeteren -dekkari, joka kolahti ja lujaa. Tämä filmatisointi on ottanut aika suuria vapauksia kirjan juoneen verrattuna, mutta kyllä nuo muutokset ymmärtää. Yksi syy muutoksiin on ollut se, että Moreno on saatu muukan. Toisena syynä on varmasti ollut se, että leffasta olisi muuten tullut liian pitkä.
Sävyt ovat synkkiä ja Carambolen temmosta poiketen tämä on ennemmin rauhallisen haikea kuin jännittävän piinaava. Kyseessä on lopulta samanlainen tutkielma ihmisen moraalin horjumisesta, mutta katsojaa ei koetella niin paljon psykologisesti. Leffa luottaa enemmän normaalin dekkarielokuvan kerrontaan. Kyllähän kirjassa päästiin paljon syvemmälle käsiteltävää asiaa, mutta on tämäkin tehokas. Leffaan on lisätty kirjasta poiketen sivujuoni, jossa Van Veeteren viettää aikaansa rikollisen poikansa kanssa, mikä syventää henkilöhahmoja.
Näyttelijäsuoritukset ovat taas täyttä rautaa. Sven Wollterin rautaista suoritusta pitää kehua Van Veetereninä, vaikka hahmo onkin kirjojen paatuneeseen komisarioon verrattuna astetta nössömpi, mutta ei se nyt pahasti haittaa, sillä Wollteria parempaa valintaa ei rooliin olisi voinut olla. Eva Rexed ja Thomas Hanzon tekevät myös ok työtä Morenona ja Münsterina. Ohjaaja Erik Leijonborg hoitelee hommansa ihan moitteitta, mutta ei vaikuta yhtä laadukkaalta tapaukselta kuin Carambolen ohjannut Daniel Lind Lagerlöf.
Vaikka leffa häviääkin kirjalle, niin on kyseessä silti mielenkiintoinen ja hyvä jännitysfilmi maasta, joka sitten taitaa dekkarikerronnan.
