Päätin jo ennen kuin olin edes lähtenyt Tallinnan-risteilylle, että ostan paikallisesta kaupasta jonkun halvan DVD:n. Sieltä löytyikin oivallinen alelaari, josta kaivoin mukaan kaksi elokuvaa, Eternal Bloodin ja tässä arvostelussa käsiteltävänä olevan Zombie Honeymoonin. En vain jotenkin voinut vastustaa kiusausta, kun leffalle oli annettu niinkin kökkö nimi, ja takakansi viroksi lupasi jotain uskomatonta. Eikä hintakaan pahasta päästä ollut n. 3,5 euroa. Niinpä tässä sitä sitten ollaan arvostelemassa jälleen kerran kauhuelokuvaa, joka tällä kertaa käsittelee minulle rakasta zombigenreä.
Zombie Honeymoon alkaa loistavien hitaasti zombien lailla laahaavien mässäily alkutekstien jälkeen vauhdikkaasti. Danny ja Denise ovat juuri menneet naimisiin ja he juoksevat kirkosta ulos jättäen jäähyväiset kaikille. He ovat menossa viettämään kuherruskuukautta. Tässä vaiheessa saattaa jo huomata kuinka b-luokan elokuvasta oikeasti on kyse. Näyttelijät vetävät heti aivan överiksi. Typerääkin typerämmät ilmeet, ja varsinkin yhden miehen ilme herätti minussa vähintään yhtä hämmästyneen katseen kuin mikä miehen kasvoilla oli. Voiko joku oikeasti olla noin teennäinen tai huono esittämään muka lievästi hämmästynyttä?
Avioparin karatessa autollaan pois paikalta alkaa Denise tyydyttämään Dannya suullaan. Tästäkin voi vetää samoja johtopäätöksiä, mitä aiemmasta kehnosta näyttelemisestä. Kyseessä siis todellakin on b-elokuva, joka ei häpeile olla sitä. Siksi alku toimiikin hyvin, jos vaan osaa vetää aivot narikkaan, eikä ajattele turhia. Sillä mitä pidemmälle leffa etenee sitä heikommaksi se muuttuu. Tyydyttävän ajomatkan päättyessä tuore pari pääsee taloon jossa hääyö on tarkoitus viettää. Sielläkin jatketaan asiaan kuuluvalla tavalla, mitäs muutakaan sitä tekemään hääpäivänä.
Kun kuksimiset on kuksittu pari päättää lähteä surffaamaan läheiselle rannalle, jossa koko elokuva saa riipaisevan käänteen. Rankan surffauksen jälkeen Danny pättää ottaa tirsat, kun jostain aivan tyhjästä keskeltä aavaa merta alkaa lähestyä huonovointinen ihminen. Denise yrittää herättää Dannyn, mutta se on liian myöhästä, sillä tämä merestä noussut zombi on jo tehnyt tehtävänsä ja oksentanut muutaman litran verta Dannyn päälle. Vedestä ja zombista tuli mieleen Lucio Fulcin Zombie Flesh Eaters. Josko kyseessä oli jonkin sortin kunnianosoitus tai sitten silkka sattuma, mutta kohtaus on niin oksat pois kamaa, että pistää miettimään, mitä ohjaajan päässä on mahtanut liikkua. Jos tarkoitus on ollut luoda What a Fuck -tunne niin siinä onnistutaan täydellisesti.
Tämän ikävän välikohtauksen jälkeen Danny todetaan sairaalassa kuolleeksi, mutta kuin ihmeen kaupalla hän virkoaa. Dannystä on tullut elävä kuollut. Lihan himo alkaa kasvamaan, aluksi tapetaan vain randomisti tyyppejä sieltä sun täältä, mutta rakkaus Deniseä kohtaan pitää naisen hengissä. Se mikä leffassa ärsyttää eniten on siinä, että Denise suodattaa kaikki Dannyn tappamiset ja syömiset. Pienen mietinnän jälkeen eukko palaa aina takaisin ja vannoo rakkauttaan rapistuvaa Dannyä kohtaan. Siis kuinka tyhmä voi olla. On ymmärrettävää, että tunteet eivät sammu hetkessä, mutta kohtuus kaikessa. Siinä vaiheessa, kun mies on tappanut useamman ihmisen, joista muutaman julkisesti, on aika vaihtaa maisemaa.
Toinen tribuutti juuri Fulcin Zombie Flesh Eatersia kohtaan on videovuokraamossa, jossa yhdellä työntekijällä on kyseisen elokuvan paita päällä. Tästä näkeekin, että tekijätiimillä on jotain arvostusta vanhoja italoklassikoita kohtaan. Hienoa, jos esikuvana on toiminut leffa jonka esikuva oli Dawn of the Dead. Näissä pienissä yksityiskohdissa piilee se pieni kipinä, mikä Zombie Honeymoonilla on tarjota. Sen draamakohtaukset ovat täyttä huttua, koska näyttelijät ovat amatöörejä ja dialogiohjaus huonoa. Niissä paremmissa kohdissa roiskuu verta, lentelee irtokäsiä ja syödään suolia. Efektipuolella ollaan selvästi harrastelijoita, mutta jälki on siitä huolimatta kelvollista, tosin hiukan yksipuolista. Monipuolisemmalla gorella olisi saanut aikaan vielä parempia kohtauksia.
Vioistaan ja hyveistään huolimatta Zombie Honey Moon on kertakatseluhuttua. Kerran kun tämän on nähnyt ei toista kertaa tarvitse vaivautua. Kiva kuitenkin, että jotkut jaksavat vielä vääntää halavalla budjetilla zombielokuvia. Genre on vain valitettavasti jo niin loppuun kulutettu, että täytyy olla supervoimia, jos mielii päihittää genren suurimmat klassikot.
