The Island on paljosta velkaa mm. sellaisille Sci-Fi-tarinoille kuin Blade Runner ja Logan’s Run – ja jotakin siinä on myös The Truman Show’sta. Lincoln 6 E(cho) (McGregor) ja hänen ystävänsä Jordan 2 D(elta) (Johansson) elelevät lähestulkoon täydellistä elämää täydellisessä laitoksessa. Paikka on rakennettu ihmisten turvapaikaksi Maan saastuttua muutoin elinkelvottomaksi. Sen asukkaita kontrolloidaan tarkkaan. Tunteenpurkauksia ei sallita, eikä vastakkaiseen sukupuoleen saa ottaa liian läheistä kontaktia kuin erikoistapauksissa. Yksyhteen valkoiseen puetut laitoksen asukkaat ovat ihmeen säyseää ja alistuvaista porukkaa. Kaikki keskittyvät odottamaan lottovoittoa, joka oikeuttaisi heidän pääsynsä Saarelle, viimeiselle saasteettomalle ulkomaailman alueelle. Lincoln 6 E on tietenkin pieni poikkeus, sillä hän on utelias tutkimaan laitosta tarkemmin. Uteliaisuus voi kuitenkin kostautua, sillä senhän tiedetään tappaneen kissankin.
Elokuva heittelee ilmaan kysymyksiä ihmisen eliniän pidentämisestä, kloonaamisesta ja ihmisoikeuksista. Ohjaaja Michael Bay kuljettaa tarinaa eteenpäin jämptisti, vaikka leffan alku onkin loppuun verrattuna hitaamman puoleinen. On selvää, että sekä ohjaaja että käsikirjoittaja ovat halunneet pureutua mielenkiintoiseen asiaansa kunnolla. Välillä kuitenkin tuntuu, että johonkin (kuten autojen ja muiden kuljetusvälineiden hajottamiseen) on keskitytty liikaa ja jotkin jutut (kuten ihmisten sopeutuminen uuteen ympäristöön) jätetty täysin katsojan mielikuvituksen varaan.
McGregor esittää rooliaan tai oikeammin roolejaan sujuvasti. Hän tuntuu nauttivan erityisesti päästessään leikkimään omalla skottiaksentillaan. Heebo hallitsee huumorin, jota hänen osansa vaatii. Ethan Phillipsin tulkitsema Jones 3 E(cho) on niin ikään hupaisa hahmo. Hänellä on oikeastaan leffan sidekickin rooli, vaikka mitään suurta hupia ei hänestä edes yritetä irrotella. Mies on ymmärtänyt itsekin, ettei Jones 3 E pohjimmiltaan ole mukana huumorin vaan säälin vuoksi. Phillips tekee näin ehkä yhden uransa hienoimmista suorituksista. Ihan samaa ei voida sanoa Scarlett Johanssonista, vaikka hän piirtääkin kankaalle yllättävän uskottavan naishahmon. Hän osoittaa, että hiukan pehmeämpi ja naapurintyttömäisempikin nainen voi olla kova toimintastara. Parissa kohtauksessa Johansson pääsee esittelemään sellaista aggressiota, että flikka voisi lähteä jahtaamaan vaikkapa alienejä, kun Sigourney Weaver ei sitä enää tee.
The Islandin tehosteet ovat hyvännäköisiä. Niillä mässäily kuitenkin tuhoaa elokuvasta sen vähäisen uskottavuuden. Silti on ilo huomata, että aivan kaikesta ei ole tehty krominkiiltoista ja siloteltua. Turvapaikkana toimivan laitoksen seinät näyttävät aidosti betonisilta (jotenkin halvan oloinen elementti) ja suttua on tarpeen tullen jossakin muuallakin kuin hitunen poskessa.
Vaikka The Island ei menestynyt odotetulla tavalla USA:ssa, voisi sen aihepiirin uskoa kiinnostavan eurooppalaisia katsojia hiukan enemmän. Ainakin leffa tarjoaa monta hyvää roolityötä (myös Steve Buscemi) ja ohjaaja onnistuu pitämään jännitystä sopivasti yllä. Miehen Armageddon saattoi olla huono kokemus, tämä tuskin niinkään.
