On autoruuhka. Vintage menopelit ovat juuttuneet Los Angelesin moottoritielle, onpas kurjaa! Onneksi voi hypätä autosta ja laulaa yhdessä unelmista ja aurinkoisesta huomisesta. Tanssitaan ja parkourataan autojen välissä, kamerakuva liikkuu, zoomaa, laajenee, jostain ilmestyy bändi, ihmiset elävät ja lopulta autonovet paukahtavat samaan tahtiin kiinni. Pitäähän sitä lopettaa ajoissa. Näin alkaa La La Land, Hollywoodin paras ensi-ilta elokuva vuonna 2016.
Ruuhkaan on juuttunut myös Mia (Emma Stone), joka haaveilee näyttelijättären urasta. Ansioluettelossa on vuosien yrittämisen jälkeen vain häpeällisiä koekuvauksia, monta kahvia tarjoiltu ja unelmia tavoiteltu. Ja joku kehtaa vaan näytellä keskaria, kun ei heti sekunnilleen starttaa ruuhkasta eteenpäin. Ehkä pitäisi vain luovuttaa?
Keskarinnäyttäjä jazznörtti Sebastian (Ryan Gosling) on puolestaan kaahaamassa stalkkaamaan entistä legendaarista jazzklubia, joka on muuttunut rasvanhajuiseksi mikälietrendiruoka-ravintolaksi. Illat hän soittelee pianolla tusinatuubaa tusinaihmisille tusinaravintolassa ja unelmoi isännöivänsä vielä jonain päivänä omaa jazzkapakkaa.
Mia ja Sebastian kohtaavat kuin elokuvissa kohdataan. Siitä seuraa se mitä rakkauselokuvissa on tapana, mutta kertoimet ovat aivan toiset kuin yleensä:
*OHJAAJA: Damien Chazelle. Hänen debyytti Hollywoodin piireihin tapahtui rytinällä vuonna 2014 elokuvalla Whiplash (joka on myös vuotensa paras elokuva). Nyt kun budjetti on kymmenkertaistunut hän on päässyt toteuttamaan työnalla jo hetken kyteneen La La Landin. Chazelle osoittaa toistamiseen taitonsa nähdä elokuvataide tavalla, joka on vertaansa vailla. La La Landin vire on naivistinen ja hölmö, mutta taiturimaisen kirkas ohjaus antaa luvan hassuimmallekin tähtikimalteelle, hattaroihin nousemiselle, steppikengille ja äklöinkin vaahtokarkki maistuu tällä kertaa vain älyttömän hyvälle.
*MUSIIKKI: Justin Hurwitz. La La Land on musikaalielokuva, joka unohtui katsoessa kyllä täysin. Ennemminkin La La Land on elokuva, jossa elämänrytmiä nostattavaa musiikkia. Virvelit ja hi-hatit räpättävät, torvet soivat ja pianovirtuoosille annetaan lupa improvisoida. Hurwitz on saanut minut pitämään jazzista aivan uudella tavalla. Laulukappaleet kiteyttävät tärkeät momentit, ihastumisen ja rakastumisen. Välillä tahti vipeltää jaloista lantioon, mutta tarpeen tulleen pysähdytään ja tunnetaan syke rauhassa. Näin ikonista soundtrackia ei olla hetkeen kuultu. “Another Day of Sun” on venkuileva korvamato, jota ei unohda ikinä, eikä kyllä tahdokaan. Hurwitz on elokuvamusiikin tulevaisuus.
*NÄYTTELIJÄT: Stone & Gosling. Rakkauselokuva ei toimi ilman pääparin kemiaa. Kemiaa ei synny katsojan aivosoluihin ilman ulospäin hengittävää näyttelijäntyötä. Stone ja Gosling laulavat, tanssivat, heittävät hattua ja hameen helmaa ja rakastuvat hetkeksi mielikuvituksissamme toisiinsa. Heidän katseensa eivät jätä paljon arvailun varaan. Kohtaus sinivioletin tähtitaivaan alla autonavain korvassa… oih. Riemukkaan ja perättömän taitavan näyttelijäntyön hurmaa joka solulle.
*KOKO MUU TYÖRYHMÄ. Kuvaaja (Linus Sandgren) ja leikkaaja (Tom Cross) tekevät tahratonta työtä ja saavat elokuvan kulkemaan tarinan ja musiikin tahdissa. Kauniita raamikkaita kohtauksia ja kuvia on monia. Lavastajat (Sandy Reynolds-Wasco & David Wasco) saavat maailman tuntumaan todelliselta valkokankaalla. La La Landin tunnelman puhaltelemaan iholle ja katulampun valaisemaan rakkautta. Puvustaja (Mary Zophres) tuo värit esille ja elokuvan liikkumaan ajan tuolla puolen, milloin menneestä lainailen, milloin tässä hetkessä liikkuen. Sebastianin pukujen muutos kuosista toiseen ja Mian tyttöporukan värimekot jäävät mieleen. Lujaa osaamista elokuva täynnä tehden kaiken mahdolliseksi.
= Elokuva isolla eellä, Elokuva unelmista, Elokuva unelmistamme. Voisihan sitä alkaa nyhertämään käsikirjoituksen pienestä solahduksesta tavanomaiseen draamailuun elokuvan loppupuolella tai “Another Day of Sun” kappaleen instrumentaalin puuttumisesta virallisesta soundtrack-albumilta, mutta tämän elokuvan kohdalla yksittäiset rypyt on helppo antaa anteeksi. La La Land on uniikki elokuva, joka sykkii aitoa elokuvan henkeä kumartaen menneelle, mutta avaten oven myös huomiselle. Unelmia on meillä kaikilla ja niiden solmiutuminen elämäämme ei ole aina mahdollista. Ei myöskään La La Landiassa. Onneksi meillä on elämä jossa on unelmia eikä toisinpäin.
