Kantrin kaipuu on tyypillinen draama entisestä kantrilaulajasta Mac Sledgestä (Robert Duvall), jonka ura päättyi kun jätkä alkoi hukkumaan viinaan. Eräänä aamuna hän herää rahattomana motellin ja huoltoaseman sekoituksesta. Hän päättää jäädä tekemään sinne töitä, ja hänellä alkaa pian synkkaamaan paikan omistajan Rosa Leen (Tess Harper) kanssa. Pari menee naimisiin ja Mac saa olla isähahmo Rosa Leen Sonny-pojalle, jonka isä kaatui Vietnamissa. Vaikka elämä alkaa vihdoinkin näyttää edes pientä hymyä Macille, niin siitä huolimatta menneisyyden varjot vainoavat häntä.
Ohjaaja Bruce Beresford liikuttaa hidastempoisesti tarinaansa eteenpäin, mutta katsojan mielenkiinto ei horju ollenkaan. Tuo hidastempoisuus onkin osa elokuvan viehätystä. Tunnelma on hieman surumielinen, niin kuin countrymusiikkikin. Musiikkina toimii kantri, joka sopii tunnelmaan täydellisesti. Henkilöhahmot ovat syviä ja tarina elämänmakuinen. Elokuvaa vallitsee hyvin aidonoloinen ilmapiiri.
Massasta poikkeavan tästä leffasta tekee kuitenkin Robert Duvallin hieno roolisuoritus, josta herui ansaittu Oscar-palkinto. Duvall saa aikaan uskomatonta jälkeä, roolisuoritus on uskottava ja todella vahva. Hän myös itse laulaa laulukohtauksissa, mikä on tietenkin hieno juttu. Olen aina kunnioittanut tätä tyyppiä, mutta Kantrin kaipuu nosti hänet lopullisesti lempinäyttelijöideni joukkoon. Muutkin pläjäyksen näyttelijät ovat ihan hyviä mutta jäävät kuitenkin Duvallin varjoon.
Kantrin kaipuu on hyvä elokuva. Ei mikään erikoinen, mutta laadukas draama, jota maustaa sopivasti Duvallin upea roolisuoritus ja countrymusiikki. Kantri on aina mielyttänyt korvaani ja laatudraamat ovat aina olleet minun mieleeni, siispä Kantrin kaipuu oli minun kohdallani tunnelmallinen elokuvaelämys. Suosittelut lähtevät, eikä vähiten Robert Duvallin takia.
