Kaikki elämän aamut (1991) kertoo tarinan gambamestari Sainte-Colombesta ja tämän oppipojasta Marin Marais’sta 1600-luvun lopun Ranskassa. Sainte Colombe on suuri viola da gamban pioneeri, jonka vaimo menehtyy ja joka jää yksin kasvattamaan kahta tytärtään.
Eräänä päivänä ovelle ilmestyy Guillaume Depardieun esittämä Marais, joka edellisten opettajien suosituksesta haluaa päästä mestarin soitinoppiin. Sisäänpäin kääntynyt Sainte Colombe suostuu lopulta ottamaan hänet oppilaakseen luodakseen hänestä oikean muusikon.
Elokuvan näyttelijätyö on vahvaa. Jean-Pierre Marielle loistaa tylynä mestarina, ja Gérard Depardieun Marais on takuutyötä. Guillaume Depardieun esittämästä nuoresta Marais’sta jää uupumaan syvyyttä, ja olisin toivonut Anne Brochetin esittämälle Madeleinelle enemmän paikkoja loistaa.
Arvostin suuresti elokuvan musiikkiraitaa, joka koostui aiheeseen sopivasta gambamusiikista. Tunnustan etten ole erityisen tietäväinen barokkimusiikin suhteen, saati arvosta sitä korkealle. Elokuvassa musiikin ympärille oli kuitenkin rakennettu kiehtova inhimillinen tarina pitkällisine soittokohtauksineen, ja musiikkityyli alkoi hieman avautua. Marais’n ja Sainte-Colomben teosten ohella elokuvassa kuullaan mm. Jean-Baptiste Lullyn musiikkia.
Jäin elokuvan jälkeen miettimään gambamestarin tragediaa ja yksin jäämisen kärsimystä. Miten paljon on uhrattavissa taiteen eteen? Toisaalta ehkä musiikki ja viola da gamba on Sainte-Colombelle ainut itseilmaisun keino, minkä hän todella hallitsee.
Kaikki elämän aamut on kaunis ja ilahduttavan pienieleinen tarina barokkiajan elämästä Ranskassa. Maailmassa on aina tilaa hyvälle musiikkidraamalle, ja Kaikki elämän aamut täyttää omat kriteerini hyvin.
