Laatunäyttelyä, hyvää huumoria ja ripaus kliseistä teiniromantiikkaa.

21.12.2009 15:05

Voisin haukkua tämän ennalta-arvattavan, kliseitä ja stereotypioita yli äyräiden pursuavan teinikomedian maanrakoon, mutta siihen ei ole tarvetta, sillä Perjantai on pahin-elokuvan tyylinen kropanmuutostykitys pesee esikuvillaan lattiaa, nousten selvästi genresisarustensa harmaasta massasta esiin. Piristävän ja hyväntuulisen rainan on ohjannut romanttisiin komedioihin erikoistunut englantilaisohjaaja Nick Hurran ja käsikirjoituksen väsääjänä on toiminut maamies Geoff Deane.

Elokuva kertoo kahdesta hyvin erilaisesta lukiolaisnuorukaisesta, jotka historiallisen patsaan tuomiolla joutuvat toistensa kehoihin. Nell (Armstrong) on kiltisti läksynsä lukeva ja sivistyneen kasvatuksen saanut viehättävä nuorineiti, joka ei voisi vähempää välittää rappiolla elävien ikätovereidensa seurasta, vaan viettää aikansa mieluummin lukien Yalen tiukkaan yliopistohaastatteluun. Woody (Zegers) puolestaan omistaa nuoruusvuotensa jenkkifutikselle, ryyppäämiselle ja tietenkin koulun kuumimmalle misulle, jättäen sen suuremmin murehtimatta tulevaisuudensuunnitelmansa ja jatkokoulutushömpötykset urheilustipendin varaan. Naapuruksina asuva kaksikko halveksii toisiaan suuresti, ja auta armias kun heidän täytyy eräänä aamuna kohdata maailma pahimman painajaisensa pöksyissä.

Hyvin perinteiseltä kuulostava brittiläiskanadalaistunut komediakasa pitää sisällään paljon hyviä asioita, joista ehdottomaksi suurimmaksi kiitoksen kohteeksi nousee loistavat näyttelijät. Toisen pääroolin vetävä – O.C.-sarjasta lopullisesti pinnalle pulpahtanut – Samaire Armstrong on luonnonlahjakkuus, eikä varmasti jätä ketään kylmäksi. Naisen kyvyt tulevat esiin varsinkin hänen esittäessään röyhkeää lukiolaispoikaa. Toisen sukupuolen tavat ja maneerit tuskin on sieltä helpoimmasta päästä omaksuttavaksi, mutta Armstrong on huippuvakuuttava ja jatkaa laatutyötään myös tässä elokuvassa. Toivottavasti japanilaissyntyiselle neidolle suodaan rooleja tulevaisuudessa enemmänkin. Myös Kevin Zegers on hyvä, vaikka jääkin vastanäyttelijänsä loistokkaan suorituksen varjoon. Tyttöily sujuu charmikkaalta kaverilta hienosti ja kaksikko pelaa moitteettomasti yhteen.

Komediallisuus syntyy toki jo ‘tyttö=poika, poika=tyttö’ -asetelmasta ja näyttelijöiden upeista suorituksista, mutta on kiittäminen myös hienosti kirjoitettua tarinaa. Juoni on toki varastettu muualta, mutta Geoff Deane tekee dialogeista eläviä, aidontuntuisia ja hauskoja. Jenkkikomedioista tuttu teennäisyys loistaa poissaolollaan ja It’s a Boy Girl Thing soljuu sujuvasti eteenpäin avausotosta lähtien. Parhaat naurut leffa tarjoaa heti kärkeen, eikä hymynkaarre katoa huulilta keskivaiheillakaan. Loppua kohden mennään tuttuun tapaan tylsempään ja dramaattisempaan suuntaan, eikä leffan käsiin hajoaminenkaan kaukana ole, mutta omasta mielestäni toimiva kokonaisuus peittää pääosin kliseisen lopun alleen. Esiin tekee mieli nostaa myös se seikka, että useissa vastaavankaltaisissa komedialeffoissa pyritään hauskuutta luomaan hulvattomilla ja toinen toistaan järjettömämmillä sivuhenkilöillä, mutta It’s a Boy Girl Thing nojaa täysin pääroolikaksikon varaan, ja se on todellakin oikea ratkaisu.

Teemoiltaan elokuva käsittelee köyhyyden ja rikkauden asettamia rajoja lapsille, kuten myös kotiolojen vaikutusta lapsen tulevaisuuteen ja valintoihin. Hieman esirippuakin kohotetaan ja kurkataan pintaa syvemmälle. Draamaa on aiheen vuoksi jonkin verran siroteltu mukaan ja tällaisena leffa toimii loistavasti, todistaen kyllä moraalisen pointtinsa, mutta pysyen silti kevyen komedian puolella.

Suosittelen positiiviseksi yllätykseksi kuoriutunutta komediatuttavuutta ehdottomasti kaikille elokuvien ystäville ja varsinkin genreestä pitäville tämä on must see. Käy hyvin treffielokuvana tai muuten vain hyvänmielen-pakkauksena. Ensikädeltä sanoisin tämän kestävän useammankin katsomiskerran, kun tuo juoni on kaikessa yksinkertaisuudessaan vain pieni sivuseikka. Laatunäyttelyä, hyvää huumoria ja ripaus kliseistä teiniromantiikkaa, sitä It’s a Boy Girl Thing sisältää, sitä se on. Fiiliskrapulassa aioin hetken aikaa antaa leffalle jopa neljä tähteä, mutta omaperäisyyden puute pudottaa arvosanan auttamattomasti puolikkaalla alaspäin.

Arvosteltu: 21.12.2009

Lisää luettavaa