Giallot saivat oikein olan takaa tuulta purjeisiinsa, kun Dario Argento teki läpimurtonsa 70-luvun alussa. Tämä sai aikaan ilmiön, jonka seurauksena moni muukin alkoi kokeilla sipiään tässä genressä. Aldo Lado oli vielä tuolloin tuntematon nimi, ja hän sai buumin aikana valmiiksi ensimmäisen giallonsa, joka tuli leimaamaan hänet genreohjaajaksi. Short Night of Glass Dolls todellakin teki polttomerkin Ladon pakaraan, sillä hänen uransa kaikki keskeisimmät elokuvat ovat keltaisia tai vähintään jotain sinnepäin.
Debyytti alkaa varsin mielenkiintoisesti, kun Gregory Moore (Sorel) löydetään kuolleena pusikosta. Moore toimitetaan ensin ambulanssilla sairaan, jossa hänet lopulta todetaan virallisesti kuolleeksi. Matka jatkuu ruumishuoneella, jossa Mooren alitajunta alkaa junnata. Kuolleen näköinen mies pystyy jostain syystä ajattelemaan elävän tavoin. Hän alkaa alitajunnassaan käydä asioita läpi elämästään, jotta saisi selväksi tapahtumat, jotka johtivat murhaan.
Juoni kuulostaa hyvinkin mielenkiintoiselta, mutta se ei ole sitä. Kuoleman jälkeiseen elämään perehdytään omalaatuisella tavalla. Aluksi se tuntuukin mielekkäältä. Tunnelmaa kiristetään pikkuhiljaa. Vähän turhankin hitaasti käynnistyvä kerronta ei siksi otakaan tulta alleen. Giallot ovat yleisestikin hidastempoisia, mutta niissä on oltava porkkana, jotta kärsivällisyys palkitaan. Short Night of Glass Dolls ei sisällä tätä porkkanaa. Kohtausten mielenkiintoa ei onnistuta onnistuneen alun jälkeen pitämään mitenkään yllä.
Kaikki lässähtää pahasti siinä vaiheessa, kun Gregory Mooren tyttöystävä (Bach) katoaa mystisesti. Viimeistään tässä vaiheessa katsojaa pitäisi pystyä stimuloimaan viehkeällä juonella. Sääli sinänsä, että juoni lässähtää niinkin pahasti. Sitä oikeasti toivoisi elokuvan dramaturgian toimivan paremmin. On hyvin vaikea luoda toimivaa draamaa, kun näyttelijät koomailevat pahemman kerran. Sorel on pääroolissaan kirjaimellisesti kuollut. Tuntuu kuin hänen kuollut katseensa olisi jäänyt myös kohtauksiin, joissa hän on hengissä. Bach taas ei ehdi oikeastaan tehdä mitään. Joten hänestä jää vähän keskeneräinen maku. Muut näyttelijät ovat rooleissaan statisteja, koska koko menosta vain uupuu se tekemisen maku.
Lado ei oikeastaan onnistu missään kovin hyvin. Hänen ohjauksensa on varsin ponnetonta, joka jättää jännityksen hyvin heikoille jäille. Giallolta odottaisi kieroa ja äkkiväärää juonta, mutta Lado sortuu suhteellisen heppoisiin sekä ennalta arvattaviin ratkaisuihin. On myös osittain ohjauksen syytä, miksi näytteleminen on niin vaisua. Tällaisessa sillisalaatissa on yksinkertaisesti vaikea loistaa. Huolimatta siitä, että Night of Glass Dolls on Ladon esikoispitkä, olisi sen ohjaukselta silti suonut odottaa enemmän. Paremmalla ohjauskontrollilla sekä hiotummalla kässärillä tässäkin olisi ollut ainesta parempaan. Millään ilveellä siitä ei olisi silti saanut mestariteosta. Gialloksi elokuva on myös aika erikoinen tapaus siitä, ettei se varsinaisesti kursaile murhilla ja niiden tekijällä. Murhamysteerin ratkominen on aina mielekästä puuhaa. Sen puuttuminen syö älyttömän paljon elokuvan viihdyttävyyttä.
