Äy, on se vaan hienoa, kun karskit miehet ajavat kuumilla kaduilla niin että pölykapselit sinkoilevat. Ja sekin on hienoa, kun äijät ilmeettöminä katselevat kuristettua kaunotarta tai väistelevät luoteja kuin mitkäkin teppoteräkset.
Bullit (McQueen) on jäyhä ja raamikas poliisimies, joka ei sano pomolleen ei, mutta tekee kuitenkin oman päänsä mukaan. Heebon oikeudet ovat kovilla, kun tärkeän jutun todistaja pääsee häneltä karkuun. Juttu on kuitenkin mutkikkaampi kuin uskotaan. Vääriä nimiä, yllättäviä löydöksiä ja pyssymiehiä riittää tiheän tunnelman luomiseksi, mutta ei yhtään enempää. Bullit seuraa omaa vainuaan ja jotta homma ei vallan miesten keskeiseksi ”ilakoinniksi” menisi, käy häiskä välillä sivummalla hellimässä naistaan (Bisset).
Kaikessa vanhanaikaisuudessaan Bullit on hieno leffa. Sen ikimuistoisin kohtaus lienee San Franciscon kaduilla ajettu takaa-ajo, joka on monta kertaa mielenkiintoisempaa katsottavaa kuin yksikään F1-kisa. Sitä seuratessa ei ihmettele, että elokuvan leikkaaja (Frank P. Keller) voitti tästä työstään Oscarin. Ihan pelkkään kaasutteluun leffan mielenkiintoisuus ei jää, siitä pitävät huolen ykkösluokan tähdet. Nämä nassut pärjäävät melkein puheittakin, mistä moni nykystara saisi ottaa oppia. Likaista Harrya Bullit ei päihitä, mutta sen rinnalla se pärjää erittäin hyvin.
