Heti ensimmäiseksi: positiivinen yllätys on se, että elokuvan pääosassa ovat sudet. Viimeinkin sudet. Aina animaatioiden pääosissa ovat olleet koirat, kissat, hevoset ja milloin jopa lelutkin, mutta eivät sudet. Viimeinkin Alfa ja Omega tulee poikkeuksena. Siitä on pakko luovuttaa (ehkä valitettavastikin) plussaa. Kaikin muin puolin elokuva sortuu valitettaviin kliseisiin.
Susilauman johtaja Winston (huomatkaa, että vieläkin epäonnistuneemmassa suomidubbauksessa on päätetty vaihtaa henkilöhahmojen nimetkin, tässä tapauksessa Winston olisi Vihtori) on kovien paineiden alaisena, sillä riistasta on kilpailtava perinteiseen tapaan toisen lauman kanssa. Winston ja toisen lauman johtaja Tony eivät jaksa jatkuvaa kilpailua, varsinkin, kun laumojen jäsenet ottavat muonan hankinnan niin tosissaan, että alentuvat jopa actiontyylisesti usuttautumaan toistensa kimppuun. Siksipä susiherrat päättävät naittaa Winstonin tyttären, Katen, Tonyn pojalle, Garthille, laumojen yhdistymisen toivossa. Kliseiseen kolmiodraaman on liitetty vielä duunariomega Humphrey, joka on kierrellen ihastunut Kateen. Kuuluisa probleema on siinä, että Kate on alfa, ja alfat ja omegat eivät saa harrast– sivistyneemmin sanottuna paritella keskenään. Eikä siinä vielä kaikki. Kliseisen animaatioleffan huipuksi käy vielä niin, että Kate ja Humphrey kaapataan kauas reviiriltään, ja heidän on päästävä takaisin kotikulmilleen ennen täyttä tuhoa.
Alpha and Omega (suomeksi siis Alfa ja Omega) sortuu valitettavasti kaikkiin animaatioleffoille tyypillisiin kliseisiin. Yksityiskohtiakaan ei viitsitty muovata yhtään omaperäisimmiksi. Kai siinä ajateltiin, että ei yksi klisee kohta haittaa – vaan niitäpä kertyi useampi. Tällä kertaa kliseevyyhti vain toteutettiin susilla. Mitään spesiaalimpaa ei siis ole mukana.
Alfan ja Omegan animaatiojälki on ehkä yksi kamalimmista, mitä olen elokuvantuijotusalallani nähnyt. Animaatiojälkensä puolesta Alfa ja Omega on kaukana kauniista elokuvasta. Juuri sieltä toisesta, kauniin vastakohdan päästä revitty. Tuntuu, että seitsemänkymppinen kukkahattumummokin tekisi pienellä opastuksella parempaa animaatiojälkeä.
Alkuperäistä ääninäyttelyä voi kuitenkin luonnehtia suhteellisen onnistuneeksi. Justin Long ja Hayden Panettiere saavat sentään Humphreyn ja Katen kuulostamaan uskottavilta – toisin kuin hahmot näyttävät. Sama pätee myös Christina “Lilly” Ricciin ja Chris “Garth” Carmackiin, sekä Danny “Winston” Gloveriin ja nykyään jo edesmenneeseen Dennis Hopperiin Tonyn roolissa.
Suomidubbaus… nyt on sen kuuluisan facepalmin aika (nyt kaikki, tehkää elämänne hienoin facepalm pamauttamalla kämmenenne naamataulua päin, ihan vain Alpha and Omegan surkean findubin kunnioittamiseksi). Se, että ääninäyttelijät ovat jo valmiiksi epäpäteviä, vielä nimien muuttelu Humphreysta Hannuksi jne…. Ei, ei näin. Jos vertaa findubbia originaaliversioon, suomalaiset saavat miltei hävetä, vaikka elokuvan alkuperäinenkään ääninäyttely ei ole ihan sieltä parhaimmasta päästä.
Alpha and Omega on lähinnä kliseillä yksityiskohdilla eteenpäin porskuttavaa animaatiota. Eläimistä pitäville lapsille tämä elokuva voi olla jotakin, mutta muille se saattaa aiheuttaa lähinnä päänsärkyä. Findubista puhumattakaan… Vaimea plussa hyvälle yritykselle, originaaliversion mukiinmenevälle ääninäyttelylle ja sille, että elokuvan pääroolissa ovat sudet.
