Aikoinaan syntynyt ja näihin päiviin asti säilynyt sarjakuvien filmaus-buumi tuotti valkokankaalle niin hyviä kuin huonojakin elokuvia. Myös Judge Dreddkin päätyi valkokankaalle ja loppu-tulos on kaikkea muuta kuin hyvä. Elokuva paljastuu jo heti alku-puolella pannukakuksi ja jatkaa linjaansa loppuun asti. Elokuva ei myöskään ole sarjakuvalle uskollinen ja suurin virhe elokuvassa on myös se että Dredd ottaa kypärän pois päästä ja sarjakuvassahan Dredd ei ikinä riisu kypäräänsä. Myöskin sarjiksen musta huumori ja satiirisuus on tyrkätty sivummalla kuvioista ja tilalle on otettu tympeän totista väkivaltaa. Itse elokuvan juoni on aika mitätön sillä elokuvan tapahtumien laukaisijana toimii vanha kunnon murhaan lavastamis-petkutus ja tällä kertaa itse Judge Dredd joutuu lavastamisen kohteeksi. Tietysti Dredd ei katso asiaa hyvällä ja aloitta oman sotansa lavastajia kohtaan.
Näyttelijöissä ei ole paljon hurraamista sillä melkeinpä kaikki näyttelijät ovat puunaamaisia pökkelöitä, jotka vain lisäävät katsojan tuskaa. Pääosan esittäjä Sylvester Stallone ei sentään ole pökkelömäinen ja hän onkin hyvä valinta Judge Dreddin rooliin, mutta itse käsikirjoitus ei anna Stallonelle paljon vastinetta. Rob Schneider toimii elokuvan pakollisena hauskuuttaja mutta herra ei sovi elokuvaan sitten ollenkaan ja olisi ihan hyvin voitu jättää kuvioista pois. Veteraaninäyttelijä Max von Sydow vilahtaa elokuvassa sivuroolin turvin, mutta mistään Oscar-tason suorituksesta ei tässäkään tapauksessa voida puhua.
Judge Dredd-elokuva on karmaisevan hyvä esimerkki todella huonosta sarjakuvafilmatisoinnista, jota ei olisi saatu tehdä. Lähtökohdat olivat aika hyvät mutta toteutus on ryssitty pahemman kerran. Erikoistehosteet ovat kieltämättä hienoja, mutta tässä arvostellaan elokuvaa eikä tehosteita. Typerä sekamelska, josta on vaikea keksiä hyvää sanottavaa. Lue mieluummin Judge Dredd-sarjakuva kuin katsot tämän leffan.
nimimerkki: Mask