Kun kuulu näyttelijä-äiti kärähtää kauhuleffan setissä, poika lähtee isänsä kanssa pakoon suruja ja suurkaupungin hektistä elämää. Ja kas, paikka on Pet Sematarysta tuttua kuolleista heränneiden seutua, mikä ei tietenkään tiedä hyvää jatkon kannalta.
Kuten alustus kertoo Pet Sematary jatkaa samalla kirotun tutulla maaperällä kuin King-leffojen aatelia oleva alkuperäisteos, ja ohjaajana häärii sama nainen eli musavideoiden puolelta tuttu Mary Lambert. Jälleen kerran alku on normikauhuleffastandardeihin verrattuna pätevä ja myös myöhemmät otokset eläinhautuumaan kamaralta ovat klassista kamaa. Vasta noin neljännelläkymmenennellä minuutilla elokuvan taivaalle alkaa ilmetä hetkittäisiä tummia pilviä.
Leffasta löytyy kuitenkin paljon hyvää. Anthony Edwardsin bongaaminen heti lääkärintakissaan on hauska hetki, eikä Teho-osaston setä jatkossakaan petä. Terminaattorin kakkososasta pinnalle pongahtanut Furlong ja parin vuoden mittaisen leffauran filmien pullukkana poikana tehnyt Jason McGuire seikkailevat ookoolla murkkuasenteella ja loppupuoliskon sekopää sheriffi (Brown) vasta hurja näky onkin.. Voi kunpa kuolemankontujen kautta pahikseksi muuttuva lemmikki olisi älytty “meikata” vielä astetta paria normaalimmaksi. Nyt nähtävä ylilyöty efekti on sitä tuttua Cujo-henkistä parodiaa.
Surkeaakin surkeampaan maineeseensa nähden kyseessä on todella menevä tapaus. Toki jähmeyttä riittää parinkin leffan edestä (onhan kyseessä zombie-teeman elokuva!). Eikä tarinassakaan ole ensimmäiseen (toimivaan) versiointiin nähden mitään kummoisempia uutuuksia kehitelty. Katselun jälkeen olo on vähän kuin olisi kuullut ”kivasti jammailevan” coverin suosikkibiisistään. Ei pienintäkään kiukkua, ei suurta nostatusta. Mutta yleisstatus huomioituna leffan kanteen painetaan se kuulu Laaturoskaa-leima.
