Huolettomasta tallaajasta kertovaa elokuvaa väsätessä ei kannata yrittää ottaa mitään jättiharppauksia, vaan edetä tutunturvallisella baby steps -mentaliteetilla. Näin tuumi ainakin Frank Oz (Pieni kauhukauppa, Bowfinger) 90-luvun alussa ja tuloksena oli Bill Murrayn hurmaavaan sekoiluun nojaava komedia Entäs Bob?.
Bill Murray sekoiluineen on kaikki kaikessa elokuvassa, joka paikoin näyttää maailmaltaan pahasti samannäköiseltä kuin käsikirjoittaja Schulmanin varhaisempi komedia Kulti, kutistin kakarat. Pääpaino on perusjenkkiläisen porvariperheen elämässä ja ydinperheen keskelle änkeytyvässä neuroottisessa Bobissa (Murray). Bobilla kaikki ei ehkä toimi aivan täydellä teholla, mutta se ei tarkoita sitä, etteikö hän voisi olla hyvä ihminen ja tarinan virallinen symppis.
Huippupsykologi Leo Marvin (Dreyfuss) joutuu homman kitupiikin osaan ja taistelee perheenpään paikasta oman potilaansa kanssa kynsin hampain. Tuskinpa Richard Dreyfuss joutui edes 1970-luvulla Jawsissa esittelemään yhtä huolestuneita katseita kuin nyt Bobin temppujen edessä. Kova laki: rikollinen mieli –sarjan Kathryn Erbe on vielä nuoruuden voimissaan perheen tyttärenä ja hieman hurmaantuu Bob-ressukkaan. Psykoanalyysin isän Sigmund Freudin mukaan nimetty Siggy-pojukin löytää outolinnusta oman kaverin.
Entäs Bob? –leffan voima on Murrayssa ja huolettomassa asenteessa: vaikka Bob tuntuu kärsivän miljoonasta eri fobiasta ja neuroosista, ei mikään silti vaikuta vakavasti otettavalta asialta. Ei edes tohtori Marvinin Death therapy. Niinpä Bob saa tallustella kovasti ikäiseltään näyttävässä leffassa ihan hyvillä mielin – rallattelua tai niitä kuuluja pieniä varovaisia askelia unohtamatta.
