Ikiuninalle on suomalaisen B-elokuvaspesisialisti Artturi Rosténin uusi kauhulyhäri, joka sai ensi iltansa vuoden 2019 Night Visionsissa. Turun Kino Dianassa se näytettiin [movie]Dolemite[/movie]n alkukuvana aikaleimasta ilmikäyvänä päivämääränä.
Rosténin aiempaan ohjaustyöhön, kiihkeätempoista kasaritoimintaa ja visvaisia erikoistehosteita yhdistelleeseen [movie]The Defiler – Häpäisijä[/movie]än verrattuna Ikiuninalle on vähemmän megalomaaninen mutta samalla kokeellisempi ja vekkulimpi. Lähtökohdiltaan kiinnostava lyhäri rakentuu vanhojen kotimaisten lastenohjelmien tapaan sarjalle vesivärimaalauksia, kertojaäänen runoillessa päälle tarinaa Remu-pojasta ja tämän unilelusta. Nalle tuskastuu Remun kuorsaamiseen ja päättää ratkaista metelöintiongelman lopullisesti.
Monille indie-tuotannoille tyypillisesti juttu lähtee loppua kohden lapasesta, ihan kuin tekijät häpeilisivät ideaansa ja yrittäisivät silmäniskujen avulla varmistaa selustansa – vitsihän tämä vain oli. Lähikuvaan pääsee esimerkiksi Remu-pojan kovana pönöttävä (pyjamanhousujen verhoama) pippeli. Kieli keskellä suuta toteutettuna Ikiuninalle olisi toiminut hienovaraisena absurdin komedian ja kauhufantasian yhdistelmänä, nyt se jää nopeasti eskaloituvaksi yhden idean ihmeeksi, eikä lopun gore-iloittelu sitä pelasta.
Nostan kuitenkin hattua vanhojen lastenanimaatioiden tunnelman oivallisesti tavoittavasta alusta, kertojaäänen todella napakasta riimittelystä sekä sinänsä nerokkaasta ajatuksesta kertoa maagisen realismin rajoja kolkutteleva kauhutarina turvallisten lapsuusmuistojen kuvaston kautta. Lopputekstit mainitsevat kyseessä olevan ”ensimmäisen osan”, eli jatkoa lienee luvassa.
