Täytyy myöntää, etten ole ikinä eläessäni katsonut sitä alkuperäistä Late Lammas -sarjaa, johon tämäkin elokuva perustuu. Siis ihan oikeasti, Aardman on yksi tasokkaimmista ja kuuluisimmista animaatiostudioista maailmassa ja erityisesti stop motioniin erikoistuneista ylivoimaisesti paras. Aardmanin tuotanto on aina ollut huikean hyvää, joten Late Lampaasta riittänee vain tietää, että kyseessä on ihan oikeasti Aardmanin tuotantoa ja oletusarvoisesti senkin on siis oltava jotain todella upeaa ja mahtavaa ilman fanilasejakin katsottuna.
Late Lammas on älykäs pieni lammas (doh!?), joka päättää leffan alussa pitää muiden lampaiden kanssa vapaata perinteisistä maatalon rutiineista. Homma ei oikein ota kuitenkaan onnistuakseen, sillä isäntä itse kalauttaa päänsä ja päätyy lähikaupungin sairaalaan muistinsa menettäneenä. Laitoksesta maailmaan asteleekin täysin uudestisyntynyt muistinsa menettänyt mies, joka päätyy luomaan uraa parturina. Sehän ei lampaille tietenkään käy, ja piankos punapäistä miekkosta ollaankin hakemassa takaisin paikallisen rankkurin takaa-ajamana.
Tässä leffassa kaikkein olennaisinta on huomata, että kyseessä on käytännössä täysin mykkä komedia, eikä tässä siksi ole käytännössä perinteistä “huulta” tai dialogia laisinkaan, vaan tekijät ovat halunneet keskittyä visuaalisempaan toimintaan vanhan ajan Looney Tunes -lyhäreiden hengessä. Kenen tahansa muun käsissä homma todennäköisesti romahtaisi pitkäksi elokuvaksi venytettynä heti kättelyssä kuin Neuvostoliitto, mutta Late Lammas onnistuu taattuun Aardman-tyyliin todellisuudessa saamaan fiksusta konseptistaan irti jopa enemmän kuin laki sallii – ja se on hyvä se.
Teoriassa Late Lammas edustaa siis jo tässä vaiheessa pahamaineista remuamista ja koheltamista, mutta se ei silti tunnu missään vaiheessa pahimpien Illuminationin tuotosten kaltaiselta halvalta makkaralta, vaan juonen johtoajatus myös pitää tiukasti pihdeissään alusta loppuun asti, siitä kiitos todella ammattitaitoisen ja huolella viilatun kuvallisen kerronnan, joka onnistuu väläyttämään parhaimmillaan niin onnistunutta ja velmua visuaalista huumoria, että Disneykin kalpenee helposti sen rinnalla. Otetaan nyt vaikka rankkurin sellissä istuva mulkoileva koira, joka onnistuu silkalla olemuksellaan kirvoittamaan röhönaurut ilman turhia selittelyjä. Kun rankkuri itse joutuu omaan selliinsä mulkoilijan silmätikuksi, olin kirjaimellisesti pudota tuoliltani.
En halua spoilata itse tarinaa alkamalla luetella kaikkia sen kekseliäitä gageja, mutta parhaiden alan teosten hengessä mukaan on eksynyt myös paljon kaikenlaista pikkutuhmaa, joka todennäköisesti vaatii avautuakseen ikää enemmän kuin tällaisen teoksen katselemiseen noin keskimäärin luulisi tarvittavan. Itselleni täysin puskista tuli myös muutama pirullisen ovela ja animaation mestareiden perinteitä kunnioittava riskimpi ja epäkorrektimpi vitsi, joka tuskin avautuu kovin helpolla monelle aikuisellekaan katsojalle.
Pitäisi varmaan kitistä ja kiukutella tähän loppuun jotain, jolla perustella yhden tähden menetystä. Ehkä Late Lammas on vähän turhan pitkä ja parissa kohtaa alkoi hetkellisestiä polkea paikallaan, ehkä mukaan oli eksynyt pari vähän keskinkertaisempaa biisiä tai jotain, rankkurikin taisi olla vähän turha hahmo, sillä Late Lampaan hahmogallerian kaltaisesta katraasta saisi helposti revittyä huumoria ihan sellaisenaankin.
Aardmanin Late Lammas on toisin sanoen oikein mainio ja persoonallinen pikku elokuva, joka melkein jokaisen pitäisi nähdä vähintään kerran eläessään.
