Kun leffa alkaa Metallican “For whom the Bell Tolls” -biisillä ja ruudullä pyörii näyttävästi hidastettua Zombi-mellastusta, on elokuva yleensä todella hyvä tai lopulta suuri pettymys.
Tässä tapauksessa kyse oli onneksi ensimmäisestä. Zombielandista on moneksi – elokuva on samaan aikaan viihdyttävä, jännittävä ja näyttävä. Peruskuvio on sama kuin missä tahansa zombie-elokuvassa, eikä elokuva tuo tällä saralla mitään uutta. Kuten melkein aina, kyse on selviytymisestä. Omaperäisintä elokuvassa on lopulta tasaisen hyvä toteutus. Toisin kuin monet genreveljistään, Zombieland ei muutu tylsäksi ammuskeluksi missään vaiheessa, kiitos riittävän mielenkiintoisen juonen ja hahmogallerian.
Näyttelijätyö toimii perusvarmasti. Päähenkilönä heiluu hintelä Jesse Eisenberg (tuttu mm. Social Networkin pääosasta), joka on luonut aukottoman järjestelmän zombielandissa selviämiseen. Woody Harrelson puolestaan on “vakuuttava” zombilahtaaja. Lisäksi draaman kaarta sekoittavat sisarukset (Emma Stone & Abigail Breslin). Erityismainintana Bill Murray cameoroolissaan.
Elokuvan ääni- ja kuvamaailma korostaa osittain kieli poskessa tehtyä, mutta silti erittäin laadukasta kokonaisuutta. Musiikki ja muu äänimaailma toimivat 5.1 kokoonpanolla jykevästi. Visuaalisella puolella käytetään paljon hidastuksia ja muita pieniä jippoja. Tarkka ja kaunis kuva vaatii kuitenkin mahdollisimman ison ruudun.
Kokonaisuudessaan Zombieland on yksi parhaita genren leffoja mitä olen nähnyt. Elokuva välttää zombi-leffojen useimmat tyypilliset ongelmat, kuten monotoniseksi muuttuvat räiskinnän ja ontoksi jäävät hahmot. Tästä syystä leffan voi huoletta katsoa jopa genremieltymykset ylittävässä seurassa.
