Leffa noudattaa samaa kaavaa kuin edeltäjänsäkin.

28.12.2002 12:29

Arvioitu elokuva

Ohjaajat:
Käsikirjoittajat:
Alkuperäinen nimi:Home Alone 3
Valmistusvuosi:1997
Pituus:100 min

Joukko rosvoja piilottaa mikrosirun leikkiautoon. Heidän kassinsa sekoittuu vanhan rouva Hessin kassin kanssa. 8-vuotias Alex (Alex D. Linz) luo lumet rouva Hessin pihalta ja saa palkaksi rouvan vahingossa saaneen leluauton. Alex sairastuu vesirokkoon ja joutuu jäämään kotiin äitinsä hoidettavaksi. Äidille pitää käydä aina välillä töissä ja sillä välillä Alex näkee naapurissa rosvoja etsimässä leluautoa. Vanhemmat ja poliisit eivät usko Alexia, niin hänen täytyy hoidella rosvot itse.

Leffa noudattaa samaa kaavaa kuin edeltäjänsäkin. Pikkupoika hoitelee taas rosvot. Tällä kertaa on ihan eri näyttelijät ja ohjaajakin on vaihtunut, mutta käsikirjoittaja John Hughes on pysynyt. Macaulay Culkinia ei nähdä enää pojan roolissa vaan joku Alex D. Linz. Leffan muutkin näyttelijät eivät olleet minulle oikein tuttuja, mutta he kaikki osasivat hommansa ihan hyvin. Näyttelijät ovat silti huonompia kuin mitä oli edeltäjissä.

Leffa kallistuu tällä kertaa kohelluksen puolelle. Tällä kertaa on vaan pääasia, että rosvoja vedetään turpaan ja kunnolla. Silti leffa tarjoaa monet naurut. Meno on raikasta ja menevää. Leffaa ei silti voi kutsua edeltäjiensä veroiseksi.

Arvosteltu: 28.12.2002

Lisää luettavaa