TV-toimittajan haaveena on päästä uutisankkuriksi. Harmillisesti journalistin painolastina on huumorimiehen maine ja sitä myöden uskottavuusongelma. Miten Amerikan Mika Tommolasta voisi tulla uutisten kevennysosioiden toimittamisen sijaan sliipattu TV-kasvo? Kykyjen näyttötilaisuus tulee suoran lähetyksen myötä kohdalle, mutta kesken kaiken maailma romahtaa kun korvanapista kajahtaa tieto, että lipevä kilpailija on vallannut ankkurin tuolin. Siinä ei auta kuin Yläkerran Pojan apuun kutsu, joka yllättäin kuuleekin kurjan valituksen. Niinpä toimittajalle annetaan määräaikainen kyky ohjailla kohtaloita ja tapahtumia.
Jim Carrey ankkurin paikasta haaveilevana toimittajana on osassaan omimmillaan. Paluu parin vakavamman roolin jälkeen fyysisen huumorin pariin oli paikallaan. Selvästi ukkelillle on annettu vapaus toteuttaa itseään. Ja kieltämättä leffa porskuttaa Carreyn vääntelyn ja keekoilun varassa. Tässä tapauksessa homma toimii, varsinkin kun vastapainona on Ison Pojan osassa vakaa ja seesteinen Morgan Freeman. Jennifer Aniston toimittajan avokkaana tekee sen minkä yhden miehen show’n varjossa voi tehdä.
Itse tarinalla ei ole rima ollut kovin korkealla. Jos mies saa Jumalan valtuudet muokata menoa, niin olisi luullut mielikuvituksen tuottavan muutakin kuin tuulen puuskalla naisten hameiden noston aiheuttamisen tai vaimokkeen rintojen turvottamisen. Ei silti etteikö mainitut teot olisi toivottavia, mutta aiheesta olisi voinut veivata samalla meiningillä jotain omaperäisempääkin.
Kaikkiaan leffa on piristävä kokemus, ja tässä leffatyypissä Carrey on suvereeni. Turha syväluotaava viisastelu on syytä unohtaa, ja on parempi kun antaa hartioiden yläpuolisen osan olla nollilla ja senkun hekottelee mukana. Luulenpa että kampe löytää tiensä vielä DVD:nä hyllyn kokoelmiin.
