Vuosien varrella turhan pimentoon jäänyt L’Atalante on vuonna 1934 ilmestynyt Jean Vigon ohjaama draamaelokuva. Todella arvostettu ja rakastettu elokuva niin kriitikoiden kuin harrastajien keskuudessa, mutta saisi olla enemmän myös kansan suosiossa. Katsoin tämän jo kauan sitten ja ehdin kirjoittaa osan arvostelusta. Nyt kuitenkin päätin päättää tämän työn ja kirjoittaa arvion loppuun. Tähän asti harvoin arvostelen tämän kaltaisia elokuvia, mutta nyt tein poikkeuksen.
Pienen paatin kapteeni Jean ja hänen unelmiensa tyttö menevät naimisiin. Häiden jälkeen kaksikko purjehtii L’Atalante -veneellä päätyen lopulta pariisiin. Mukana matkassa on merimies Jules ja nuori kansipoika. Heidän tiensä – tai oikeastaan jokensa päätyy lopulta Pariisiin, rakkauden kaupunkiin. Miehellä ja vaimolla on kuitenkin eri arvoja niin parisuhteessa kuin elämässäkin.
Näyttelijät tekevät ihan hyvää jälkeä, mutta sinänsä hahmot eivät herätä mielenkiintoa. Vaikea verrata tämän kaltaisia roolisuorituksia, kun ei ole heiltä muita nähtynä. Parhaiten mieleen jää Michel Simon, jonka hahmo on myös mielenkiintoisin. Myös Jean Daste ja Dita Parlo tekevät hienot suoritukset, mutta en nähnyt heidän hahmoissaan suurta monitasoisuutta.
Hyvin aidolta maistuva ranskalainen draama. Tasainen elokuva, jossa karhea todellisuus ja kaunisteltu arki törmäävät toisiinsa. L’Atalante ei todellakaan ole tehty kaikille. Se on säilynyt ajan hampaissa hyvin, mutta on silti todella pölyinen ja etäännyttävä leffa. Pölyisyydestään huolimatta itse leffa näyttää pariin otteeseen yllättävän kauniilta. Myös kuvaus on esimerkillistä Arvostan tätä leffaa, mutta samalla se tuntuu välillä tylsältä onttoudensa takia. Itse kaipaan elokuvalta lisää mielenkiintoa herättävää sisältöä, mutta näinkin kokonaisuus on aika onnistunut, vaikka ei lähellekkään täydellistä. Jäi Jean Vigon viimeiseksi teokseksi, joka on harmi, sillä moni ranskalainen elokuvan merkkiteos on jäänyt historiasta uupumaan.
Hieno kokonaisuus, joka on kyllä varsinkin leffaharrastajille yleissivistystä. Hieno elokuvakerronnan romanssi. Vigo on loihtinut elokuvaan runollisen temmon, joka kuvaa hahmojaan juuri oikealla tavalla. Leffa tarjoaa aineksensa varsin yksinkertaisesti, mutta onneksi leffa on teknisesti aikaansa edellä. L’Atalante on omasta mielestäni vanhentunut hieman, mutta on edelleenkin fyysisesti ja teemallisesti ajantasalla.
