Jos Marple-leffasarjan 2000-lukulaisesta uudelleentulemisesta pitäisi keksiä jotakin positiivista, niin ainoa seikka taitaisi olla sarjan kyky yllättää Christie-fanit (loppuratkaisuillaan) kerta toisensa jälkeen. Positiivisuuskäsite vapisee mietittäessä yllätysten laatua.
Marplejen kolmoskauden käynnistävä Bertramin hotellissa ei esitä mitään uutta jo nähtyihin uusioversioihin nähden. Umpiuinuttava yleisilme, pahvihahmojen pikainen pystytys, muovaillun loppuratkaisun jopa korostettu koomisuus ja lesbosuhteiden sotkeminen kuvioihin toistuvat jälleen. Ja taas on kysyttävä, että em. seikatko muodostavat sitten taiteellisen, omaa sanottavaa omaavan näkemyksen vanhoista salapoliisiklassikoista?
Brittien omaa iloista julkkiskaartivierailujuttua jatkaa muutamia sekunteja ruudulla viihtyvä S Club 7 –poppoosta tunnetuksi tullut Hannah Spearritt. Martine McCutcheonin apulaisetsivä Nti Marplen nuoruutta hehkuvana peilikuvana voisi olla ihan vekkuli ellei koko tv-leffa tuntuisi odottavan eläkepäiviään paljon, paljon McEwan-tätiä innokkaammin.
