Leffa, joka lienee inspiroineen Renny Harlininkinkin melko kamalaa hollykylädebyyttiä Jäätävä poltetta. Keskiyön pikajuna on kuvaus jenkkiläisestä yliopisto-opiskelijasta Billy Hayesista, joka yrittää kuljettaa hashista pari kiloa Turkista kotimaahansa. Heppu jää kiinni ja tämä passitetaan turkkilaiseen vankilaan, joka ei ole ihan kivoin paikka viettää aikaa. Rennyn kuvassahan ei tarvittu pahempia syitä kuin eksyminen Suomesta Venäjän puolelle rajaa ja jenkkinuoret passitettiin Venäjälle ihmishakkinappuloiksi.
Keskiyön pikajunassa paneudutaan turkkilaisen oikeusjärjerjestelmän ihanuuksiin sekä muutenkin maan kulttuuriin niinkuin noin negatiiviisessä mielessä. Lisäksi herätellään kysymyksiä siitä mikä on oikein ja mikä väärin sekä piirustellaan mieliin hiukan mittakaavoja asiasta. Katsojalle annetaan toiveita selviytymisestä toistuvasti, mutta tikkarit napataan pois samantien kun ulos pitäisi päästä. Lopulta kaikki toivo on enää hiuskarvan varassa, mutta kaikki pitääkin tehdä itse.
Vaikea sanoa miksi vankilaleffat miellyttävät, näin vain on. Tässäkin pläjäyksessä hetkittäisen homoeroottisuuden ansiota se ei ainakaan ole. Ehkä jonkinsorttisen yhteishengen ja toivon eläminen pahoissakin paikoissa on se juttu.
Ainahan näissä vankilakuvissa on se syyttömänä tuomittu ukko, joka kaveeraa oikeiden (ei niin pahojen) rikollisten kanssa ja löytää sieltä häntä vapautumispyrkimyksissään tukevia hengenheimolaisia. Sitten on lauma vartioita, joista yksi on v-maisuudessaan ylitse muiden. Mukaan mahtuu yleensä vielä paha vanki, jota muut vangit pelkäävät tai inhoavat. Lopulta kaikki inhotukset saavat ansionsa mukaan ja syytön pääsee vapaaksi. Tällä kaavalla mennään tässäkin pläjäyksessä, mutta jotenkin leffa vaan onnistuu likaisuudessaan poikkeamaan massasta.
Keskiyön pikajunaa on tänäpäivänä vaikea uskoa 25 vuotta sitten tehdyksi leffaksi. Toiseksi paras vankilapätkä omaan mieleen sitten Avain pakoon -leffan jälkeen. Pitää varmaan päivittää muistikuva Papillonista vielä joku päivä.
