Zathuran perusidea on identtinen 1995 tehdyn Jumanjin kanssa. Jos vertailuja haluaa suorittaa niin Jumanjissa Robin Williams loisti pääroolissa ja leffa henkilöityy häneen aika lailla. Kaikki tietää varmasti Williamsin näyttelijänlahjat ja mitä mies voi parhaimmillaan leffalle antaa. Zathura on roolitukseltaan hiukan erityylinen, kärkenä ei nähdä valovoimaista maailmantähteä vaan kahden nuoren veljeksen seikkailu varustettuna parilla vähemmän tunnetulla avustajalla. Tim Robbinsin nimi on saatu mukaan ja mies nähdäänkin perheen isänä alussa ja lopussa, mutta pääroolista ei voida millään muotoa puhua. Itse seikkailussa ei mies ole mukana.
Homma menee näin. Tim Robbinsin näyttelemä isäukko on eronnut kiireinen mies, joka vääntää sunnuntainakin töitä vaikka on hänen vuoronsa olla lasten kanssa. Walter ja Danny kinastelevat isänsä huomiosta, molemmat haluavat saada minuuttiaikataulusta mahdollisimman monta minuuttia. Veljekset eivät tunnu olevan kovin hyvää pataa keskenään. Kun isä lähtee piipahtamaan työmaalle niin pojat jäävät keskenään kotiin. Pienen kinastelun ja juoksentelun jälkeen nuorempi Danny löytää kellarista pölyttyneen Zathura-pelin, joka jakaa cooliudesta ajatuksia 50-60. Peli tulee kuitenkin aloitettua ja se vie veljekset seikkailuun avaruuteen, tai oikeammin sanottuna avaruus tulee heidän kotiinsa.
Pidin aikoinaan Jumanjia ihan ok seikkailuleffana. Zathura toimii myös samantyylisenä pakettina kohtalaisesti. Leffaa vaivaa ainakin näin isomman ihmisen näkökulmasta ennalta-arvattavuus. Juonessa on monta paikkaa jossa hoksaa mitä kohta tulee tapahtumaan. Nuoret päänäyttelijät tekevät rooleissaan sen mitä täytyy, mutta siinä kaikki. Leffa perustuu digiefektien käyttöön ja tuotantobudjetti on varmasti ollut melko kohtuullisen pieni. Tarina on ihan ok ja varmasti nuoremmille katsojille menee läpi paremmin kuin leffoja paljon katsoneille.
Jumanji vs. Zathura 1-0
