Cha cha cha on monipuolisemman Kaurismäen veljen (Mika) kovan alkuvaiheen maineikkaimpia teoksia. Pohjimmiltaan kyseessä on varsin tavanomainen ryysystä rikkauksiin -kertomus, jossa henkilöt saavat oppia paljon kateudesta, ahneudesta ja elämänarvoista yleensäkin. Päällisin puolin se on hyvänmielen komedia ladattuna pienellä annoksella traagisia aineksia. Pohjalla sykkii draamaa, osittain tosipohjaisten lähtökohtien vuoksi. Vaikka elokuva asteleekin varsin tuttuja polkuja, niin suomalainen ankeus, helsinkiläisyys ja huoleton arkisuus tekevät siitä mukavaa seurattavaa. Mukana on mainioita yksityiskohtia ja hauskoja hyvin suunniteltuja kohtauksia, jotka nostavat Cha cha chan harmaan massan tylsyydestä.
Lähtökohtana tässä elokuvassa on ollut pääosaesittäjäkolmikon tosielämän tilanteet. Matti Pellonpää esittää Mattia, siltojen alla asustelevaa laitapuolen kulkijaa, joka on ihan tyytyväinen huolettomaan elämäänsä, kunhan vaan sanomalehtiä riittää peitoksi, ruokaa saa silloin tällöin eikä viinakaan loppuisi kesken. Kari Väänänen esittää Karia, Matin vanhaa hyvää kaveria, joka sattuu silloin tällöin pitämään yhteyttäkin vanhaan pohjalle valuneeseen ystäväänsä. Karilla on ihan kiva rivitalonpätkä, hyvännäköinen vaimo, mukava kouluikäinen tyttölapsi sekä rehellinen autokauppa. Harmi vain, että tällainen elämäntyyli on tuottanut Karille myös hieman velkoja, jotka vaikeuttavat jokapäiväistä elämää, pistää hermoja kireälle ja luo pientä kitkaa vaimoon kohdistuvaan suhteeseen.
Ensinnäkin Matti Pellonpää eli tovereiden kesken Peltsi ja toinen Kaurismäkien vakionassu Kari Väänänen eli ystävällisemmin tokaistuna Vänä olivat tosielämässäkin kavereita. Heidän välilleen syntyi pientä draamaa aikoinaan, kun Vänä aikoinaan otti vaimokseen Sanna Fransmannin, joka esittää myös tässä elokuvassa hänen vaimoaan. Sanna oli Peltsin entinen tyttöystävä, joka toi tietenkin pientä väriä kaveruuteen. Noh, kaikki meni varmaan hyvin, koska Mika Kaurismäen haastattelun mukaan he kaikki pysyivät ystävinä. Tässä elokuvassakin lähtökohta on sama, mutta se vain kummittelee taustalla ja luo pieniä jännitteitä kertomatta varsinaisesti siitä. Toinen homma oli Peltsin kunnostautuminen, sillä näyttelijämestari eli näihin aikoihin varsin heikkolaatuista elämää, kyllästyneisyyden ja välinpitämättömyyden aikakautta. Cha cha chan kautta piti Peltsi tavallaan nostaa pinnalle uudestaan. Rähjäinen näyttelijä oli saanut purukalustonsakin sen verta hirveeseen kuntoon, että Kaurismäki äkkäsi tekevänsä hänelle roolin, jossa saadaan hampaat kuntoon. Niinpä tässä filmissä nähdään hieno hammaslääkärikohtaus, jossa Matin hampaat ovat oikeastikin sörkittävinä. Mikaa miellytti myös se, että sai vihdoinkin samaan elokuvaan kaksi suosikkinäyttelijäänsä, mikä ei tietenkään ole katsojankaan mielestä huono homma, sillä ovathan (tai ensimmäinen oli) Peltsi ja Vänä suomalaisten näyttelijöiden kermaa. Kunniallahan he nytkin juttunsa vetävät ja tosipohjaiset tilanteet sekä omilla nimillä esiintyminen tuovat tietynlaista autenttisuutta ja uskottavuutta. Karin ja Sannan lapsena nähdään myöhemmin paremmin muusikkona tunnettu Siiri Nordin pienenä tyttönä, joka on varsin luonnollinen lapsinäyttelijäksi. Hienoa.
Leffassa Matin sukulainen, Amerikkoihin muuttanut tädinpahanen, lupaa Matilla hurjan perinnön, jos Matti osoittautuu sen ansaitsevaksi elämällä kunnon elämää. Sillan alapuoleisiin maisemiin ja rantaelämään mieltynyt Matti ei ole moisesta rahasummasta moksiskaan, varsinkaan jos se tuottaisi vaivaa eikä sillä rahalla voisi pelkkää viinaa ostaa. Vanha Kari-kaveri saa kuitenkin Matin innostumaan ajatuksesta, pienin taka-ajatuksin kumminkin. Jos rahat pistettäisiin fifty-fifty, niin Karin velkaongelmat helpottuisivat. Kari auttaisi Mattia elämään kunnollista elämää kahdessa viikossa, siihen asti kun Amerikan täti tulee kylään. Matti suostuu pienen epäröinnin jälkeen, mutta pienellä omalla pelisäännöllään. Kaverusten pitäisi vaihtaa kokonaan paikkoja elämäntapoja, -tilannetta ja asuinsijoja myöten. Noh, eipä Karilla ole muuta vaihtoehtoa rahantarpeessaan kuin suostua.
Cha cha cha jättää hyvän mielen, vaikka ei nyt Mika Kaurismäen tai edes hyvien näyttelijöidensä parhaaksi korotukaan. Kari Väänänen on varsin monipuolinen ja parhaimmillaan aivan loistava näyttelijälahjakkuus, hyvin sopii tällaisten vähän kierompien jätkien saappaisiin. Myös Matti Pellonpää osaa asiansa aina, tai osasi. Vaikka hän aina vetikin roolinsa vähäeläisesti ja aika samanlainen ilme möllöttäen, niin hänen roolihahmoissaan on aina jotain erilaista ja vahvaa syvyyttä. Leffan tapahtumat vyöryvät varsin viihdyttävällä temmolla ja homma sisältää mukavasti jopa farssin aineksia, vaikka jotenkin homma pysyy enemmän uskottavissa ympyröissä ja kerronta käyttää hyväkseen enemmän draaman lajia.
Jos Kaurismäkiä on pidetty liian taiteellisina, niin kyllä jo Cha cha chata voisi pitää aika “kaupallisena” draamakomediana, jonka tunnelmaan on helppo tarttua. Sitä on kiva katsoa, koukut ovat hyviä, sanoma ei ole liian tyhjänpäiväinen, kerronta mukavan sujuvaa ja kokonaisuus ihan näpsäkkä paketti. Eipä Kaurismäen Mikan tuotannosta oikein mitään välitöitä osaa erotella, sillä aika monet herran leffoista ovat olleet kokeiluja. Se tekee hepun urasta sekä mielenkiintoisen että monipuolisen, niin myös harmittavan epätasaisen.
