Eletään vuotta 1948. Miss Daisy (Tandy) on 72-vuotias juutalainen leski – entinen opettajatar, huono kuski ja äärimmäisen jääräpäinen nainen. Kun Daisy peruuttaa naapurinsa aidan yli, hänen poikansa Boolie (Aykroyd) palkkaa tälle autonkuljettajan (Freeman). Hoke Colburn on mukava mies, mutta Daisy ei siedä muutosta.
Vuonna 1989 parhaan elokuvankin Oscarin voittanut Palveluksessanne, Miss Daisy seuraa siis vanhan naisen suhdetta autokuskiinsa 25 vuoden aikana. DVD-kannet luokittelevat leffan draamaksi, mutta mistään synkistelystä ei tosiaankaan ole kyse. Leffa tuntuu suorastaan huokuvan elämäniloa, ja esittää sen pitkälti komedian keinoin. Alun kepeä meininki muuttuu tosin loppua kohden yhä haikeammaksi, ja maailman masentavuuksia sivuutetaan lyhyesti. Samalla se tärkein juttu, ystävyys, vain vahvistuu.
Kerronta ja visuaalinen ilme ovat melko tavallista kamaa. Leffan voima piilee sen aidontuntuisessa henkilökuvauksessa. Daisy, Hoke ja Boolie ovat kaikki hienosti kirjoitettuja hahmoja, joiden suita ei ole täytetty turhanpäiväisellä dialogilla. Porukka tuntuu oikeasti kasvavan vuosien kerääntyessä, eikä homma johdu pelkästään maskeerauksesta. Käsistä tukevat hyvät näyttelijät, ja nappasipa Tandy pääosaroolistaan ansaitusti Oscarinkin. Freemanin ja Tandyn välinen mainio jännite pitää katsojan sympatiaa alati yllä – itse olisin mieluusti suonut myös Freemanille mahtiduunistaan Oscarin, mutta ehtiihän mies vielä.
Loppujen lopuksi Palveluksessanne, Miss Daisy ei ole mitenkään erikoinen pläjäys, mutta se onnistuu kuitenkin kertomaan vanhan stoorin hyvällä tavalla. Leppoisa vilimi, isolla sydämellä tehty… Kyllä minä vaan semmoisista tykkään.
