Lapsuuteni suurimpia sankareita olivat tottakai supersankarit, joihin hämähäkkimies aina lukeutui. Vuonna 2002 aiheesta väsättiin elokuva, jonka kippariksi palkattiin Evil Deadilla maineeseen noussut Sam Raimi. Odotukset olivat lievästi sanottuna korkeat.
No, nyt neljän vuoden jälkeen pitikin katsoa, vieläkö tämä supersankaripläjäys pystyy meikäläistä viihdyttämään. Perjantai-illan leffapaikka oli muutenkin avoin, joten ei siinä muutakuin karkkipussi kainaloon, limsaa lasiin ja mukava asento – se alkaa nyt.
Juoni on varmasti kaikille tuttu, yksi historian kopioiduimpia. Peter Parker on nuori, sosiaalisesti kömpelö pojankjolppi, jolla hormoonien lisäksi alkaa hyrrätä hämähäkkigeeni radioaktiivisen hämähäkin purtua häntä käteen. No, pian Parker huomaa itsessään fyysisiä muutoksia, jotka saavat hänet muuttumaan myös henkisesti. Peter päättää ottaa askeleen eteenpäin jo vuosia vireillä olleen ihastuksensa naapurintyttö M. J. Watsoniin ja päätyy käyttämään voimiaan rahan ansaitsemiseen. Homma saa kuitenkin uuden suunnan, kun Peterin rakas Ben-setä saa surmansa samaisen kriminaalin aseesta, jonka Peter päästi välinpitämättömyyttään juoksemaan vapaasti ohitseen. Kosto muutuu velvollisuudeksi ja Peter vannoo käyttävänsä voimat hyvän puolustamiseen. Samaan aikaan on syntynyt myös toinen massasta poikkeava yksilö, jolla ei ole läheskään yhtä kunnialliset asiat mielessään.
Juonellisesti Spider-man on siis varsin perinteinen sankaritaru, mutta tämän seikan Raimi on ottanut huomioon. Elokuvan aikana ei nimittäin ole mitään väliä, kuinka paljon hommasta jo valmiiksi tiedät, sillä elokuva pyrkii iskemään muilta puolin. Ei ole siis ihme, että Raimi on ladannut paljon näyttävien taisteluiden ja visuaalisen ulkoasun, mutta myös henkilöhahmojen rakentamisen ja sanoman varaan. Ja hyvin Raimi onnistuukin, tästä leffasta nimittäin jää hyvä fiilis.
Näyttelijät ovat erittäin hyviä. Tobey Maguire tekee todellisen unelmaroolin nörtti-Parkerista traagiseksi supersankariksi muuttuvana Peterinä, jonka on vain opittava elämään muutoksensa kanssa. Myös vielä suhteellisen nuori Kirsten Dunst näyttää merkkejä osaamisestaan, vaikkei kukkaan vielä puhkeakkaan. Elokuvan arkikonna, Norman Osbourne alias Vihreä Menninkäinen on taas saanut näyttelijäkseen todella osaavan kaverin, Willem Dafoen, joka tekee kerrassaan mainiota jälkeä. Myös sivuosat hoidetaan kotiin, eikä näyttelijäpuolella muutenkaan ole valittamista.
Visuaalisesti elokuva on toki upea, vaikka digitekniikka onkin paikoin varsin selvästi näkyvillä, ei siitä viitsi valittaa. Äänimaailma ja kuvaus ovat myös huippuluokaa.
Käsikirjoitus, perinteisyydestään huolimatta, on myös varsin toimiva, vaikka saattaakin jättää monet ikävän kylmiksi. Paljon on tapahtumia ja paljon toimintaa, mutta myös sitä herkempää ja inhimillisempää on hieman mukana. Ajan ei ainakaan pitäisi käydä pitkäksi ja juttu kyllä tempaa mukaansa. Itse pidin Raimin tavasta käsitellä aihetta ja käsikirjoituksen toteutus on sinäänsä hyvin onnistunutta. Sarjakuvafilmatisointina homma toimii liki täydellisesti.
Loppujen lopuksi Spider-man on ilmanmuuta katsomisen arvoinen pätkä, joka viihdyttää varmasti useammankin katsomiskerran. Hämähäkkimiehen faneille suosittelen varauksetta. Parhaita sarjakuvafilmatisointeja ikinä, vaikka Burtonin Batmanit ovat tietenkin aivan omaa luokkaansa. Joka tapauksessa; suosittelen.
nimimerkki: Sano mitä sanot
