Tässä nyt siis toinen jatko-osa loistavalle Hämärästä Aamunkoittoon -leffalle, joka todella yllätti erilaisuudellaan ja pirteydellään. Kolmonen ei yllätä, ei ole erilainen, eikä takuulla ole pirteä.
Juoni kaikessa surkeudessaan: Elellään 1900-luvun alkua jossakin meksikolaisessa kyläpahasessa. Leffan päähahmo, maantierosvokolpan pomo Johnny Madrid(Leonardi) aiotaan hirttää, mutta eihän siitä mitään tule. Kaveri pakenee ja ottaa mukaan tyttöystävänsä, pyövelin kauniin Esmeralda-tyttären (Celi).
Sitten ryöstellään vähän postivaunuja ja käyttäydytään niin maan perusteellisen ilkeästi muutenkin. Tie vie yllättävästi hämärään bordellikapakkaan, joka on tietysti vampyyriporukan majapaikka. Auringon laskettua alkaa taas molemminpuoleinen teurastus, johon hemmo saa avukseen juopon kirjailijan Ambrose Biercen (!) (Parks). Pyövelin tytär Esmeralda puolestaan paljastuu ikivanhan vampyyrisuvun viimeiseksi jäseneksi, ja kapakssa hänestä tulee jonkinmoinen vampyyrikuningatar. Ryppyjä rakkaudessakin siis.
Alkuperäisen Hämärästä Aamunkoittoon -leffan joukosta Robert Rodriguez ja Quentin Tarantino ovat edelleen mukana tuotannossa, ja Rodriguez on ilmeisesti ollut kirjoittamassakin tätä rainaa. Olisi saanut jäädä kirjoittamatta.
Leffa ei onnistu oikeastaan missään. Juoni on ennalta arvattavissa, eikä ohjaaja P.J. Pescen taidot yllä likimainkaan ykkösen ohjanneen Rodriguezin tasolle. Henkilöhahmot ovat latteita, edes Michael Parks ei oikein saa eloa juopon Biercen rooliin. Muutenkin tämän kirjailijahahmon mukana oleminen jää vain vaivaamaan mieltä, sillä ukon mystinen Meksikon-vallankumousmatka vain menettää kiinnostustaan tämän rainan myötä.
Muut näyttelijät ovat tusinakamaa. Parhaiten leffasta jää mieleen vampyyrien tyhmyys ja surkeat tappelunlahjat. Torahampaiset ystäväthän suorastaan itse juoksivat sydämensä puisiin seipäisiin. No, ehkä he halusivat tehdä itsemurhan nähtyään tämän leffan. Katselin tämän rainan, kun luulin ettei parempaakaan ajankulua olisi. Voi kunpa olisin parsinut vaikka vanhoja sukkia.
nimimerkki: Ylermi
