Giulio, päälle viisikymppinen herrasmies on kokoontunut tyttärensä ja lähisukulaistensa kanssa allakirjoittamaan myyntipaperit suvun vanhasta kartanosta. Toscanan auringon alla Giulio alkaa muistelemaan erästä nuoruuden kesistään, kesää jolloin mies täytti 18 vuotta ja menetti poikuutensa. Tämä kaikki tapahtui kyseisessä kartanossa, joka lähtee kohta käsistä toisten omistukseen.
Tarina painottuu menneeseen aikaan ja pihapiirissä tapahtuneeseen elämänmenoon. Tarinan tärkeimmät henkilöhahmot avautuvat katsojalle vaivattomasti ja kesäinen leffa on oikein elämänmakuinen. Huumoriakin pläjäyksessä piisaa kun neljä serkkupoikaa kilvoittelevat kartanoon saapuneen nuoren kauniin naisen, Annan rakkaudesta. Giulio rakastuu tähän äitinsä ystävättären tyttöön välittömästi tämän saapuessa. Joutuuko Anna tietämättään Giulion serkkupoikien narraamaksi vai saako itse Giulio lopulta Annan rakkauden…
Kyseessä ei mielestäni ole mikään rakkausleffa vaan täyttä draamaa. Leffasta löytyy romantiikkaa, mutta mistään lässytyksestä ei tosiaan ole kyse. Raavaampikin mies on sulaa vahaa kauniita ja hymyileviä italialaisia naisnäyttelijötä töllistellessä. Leffasta löytyy mukava loppuratkaisu, jossa nidotaan mennyt ja nykyisyys yhteen pienen paperinpalan avulla. Tämä viimeistään saa katsojan tajuamaan että olihan tässä ajassa liikkumisessa joku ideakin taustalla.
