Fred MacMurray ja Barbara Stanwyck kohtasivat toisensa mm. elokuvassa Nainen ilman omaatuntoa. Hiukan James Stewartiin vivahtava, mutta jonkin verran jämäkämpi ja myös komiikantajuisempi miekkonen sekä äidillisen lempeä ja samalla varsin tiukka kissa pelaavat yhteen myös tässä elokuvassa.
Tällä erää MacMurraylle on langennut rooli lelutehtailijana ja monilapsisen perheen isänä. Heebo paiskii töitä kovasti, solmii kohtalaisen rahakkaita sopimuksia ja kotiin päästessään hän tietysti odottaa huomiota, kunnioitusta ja rakkautta. Mutta parissakymmenessä vuodessa avioliitto on muokkaantunut möhnäksi, josta mies pahimpina päivinä melkeinpä tahtoisi pestä kätensä. Oma vaimo (Bennett) ei lähde pitämää kivaa edes syntymäpäivänään miehensä mukaan, vaan hyysää ennemmin perheen itsekästä iltatähteä. Niinpä ei olekaan kumma, että lelumaakarin silmiin tulee kummaa tuiketta, kun hän vahingossa törmää hemaisevaan nuoruudentuttuunsa (Stanwyck). Tämä nainen ei ole vailla muuta mutta mukavaa miestä ja jälkikasvua.
Elokuvan suomalainen nimi kertoo alkuperäistä nimeä tehokkaammin, mitä tuleman pitää. Varsinaista jännitystä siitä, kumman naisen kanssa lelutehtailija tahtoo elämäänsä jatkaa, leffa ei juuri herätä. Sekä Stanwyck että Punaisessa kadussa rutkasti kohtalokkaampaa naista esittänyt Bennett ovat oikeita valintoja osiinsa, kumpikin hallitsee tilannetta juuri silloin kun heiltä sitä odotetaankin. MacMurrayn valintoja voi ymmärtää ja hän herättää sympatiaa osassaan. Mutta mikä kuviossa mättää, on toteutuksen jonkinasteinen löysyys. Moni asia on arvattavissa turhan aikaisin ja vaikka sellainen melodraamaan tavallaan kuuluukin, nyt ajoitus on sen verran pielessä, että Onni päättyy huomenna ei kykene kunnolla kutkuttamaan katsojaa. Yksi syy tähän on Bennettin jättäminen toiminnan ulkopuolelle ja perheen lasten laittaminen isän vahdiksi. Kaikesta huolimatta filkka ei ole mikään turha kyhäelmä. Douglas Sirkin nimi takaa, että laatua on aina vähintään kolmen tähden edestä.
