Venäläisen Aleksei Fedortšenkon (s. 1966) Niittymarien taivaalliset vaimot on marinkielinen
elokuva. Se koostuu paristakymmenestä lyhyestä ja vieläkin lyhyemmästä tarinasta, joitten kesto vaihtelee alle minuutista jopa kymmeneen minuuttiin. Kukin tarina kertoo Venäjällä sijaitsevan Marin tasavallan, Mari Elin, naisten elämästä. Marin kieli kuuluu suomalaisugrilaisiin kieliin. Tarinoita yhdistävänä tekijänä on naisten eroottinen elämä, jota myytit ja kansanuskomukset sävyttävät. Kuvattujen myyttien ja kansanuskomusten todenperäisyys on asiaan perehtymättömälle kuin marinkielinen kuiskaus tuulessa, otapa siitä selvä. Jokaisen tarinan naisen nimi alkaa O-kirjaimella.
Erilliset tarinat muodostavat marikansan perinteisestä kyläelämästä yhtenäisen kuvan kuin kansanpuvun koristeet. Välillä puvut riisutaan, mutta varsinaisia lemmiskelykohtauksia elokuva sisältää varsin vähän. Pikemminkin asiat pyritään esittämään kiertoteitse herkutellen. Tunnelma on usein ankeahko, surumielinen, päivät ovat enimmäkseen pilvisiä ja vuodenaikana usein syksy. Huumori tuo valoa sateiseenkin päivään ja loppukuvissa pilkahtelee aurinko.
Esimerkkeinä mieleisistäni tarinoista haluan mainita tarinan isojen tyttöjen ”kiisselijuhlista”. Kaksimielinen eroottinen latinki tulee esiin jo juhlien nimestä. Lisäksi tarinassa on vahva myyttinen puolensa, manaliset sulhot, joitten suosiosta neidot kilpailevat, herättävät närää Pervomajskojen kadun vanhuksissa sekä kylän nuorukaisissa. Huumori on vahvasti kuvioissa mukana. Toista ääripäätä, runollista kauneutta, edustaa tarina Olika-neidosta, joka tapailee laulua. Tarina on lyhyt, laulu vielä lyhyempi. Sen sanat kuuluvat: ”Syksy. Hellä. Ruoho”. Sävel muistuttaa tarinan hautauslorun nuottia.
