Eri pöydissä kuuluu niihin leffoihin, jotka saavat herkimmät nyyhkimään ja kovemmat painumaan pihalle hakkaamaan halkoja. Vaikka raina onkin palkittu parilla Oscarilla, se saattaa ajoittain tuntua liian melodramaattiselta. Parhaiten Eri pöydissä viihdyttäneekin heitä, joille puoli tuntia Kauniiden ja rohkeiden kanssa ei ole karmein kidutusvaihtoehto ikinä.
Leffa perustuu Terence Rattiganin näytelmään, joten sen tapahtumapaikat ovat syystäkin rajatut. Kaikki oleellinen tapahtuu hotellin Beauregardin tiloissa. Eletään aikaa, jolloin naiset pukeutuivat pitkiin hameisiin, ei aviossa olevien parien pussailu julkisissa tiloissa aiheutti kauhistelua ja televisio puuttui joka kodista. Beauregardin pitkäaikaisiin asukkaisiin kuuluvat mm. sotaseikkailuistaan mielellään kertova majuri Pollock (Niven), miehiin suurella varauksella suhtautuva rouva (Cooper) ja hänen alistettu tyttärensä Sibyl (Kerr), sekä alkoholisoitunut kirjailijanplanttu Malcolm (Lancaster). Hotellia emännöi vankalla ammattitaidolla kyllästetty Pat Cooper (Hiller). Hänellä on asiakassuhdetta syvempi side jälkimmäiseen. Kun Beauregardin ovista pelmahtaa sisään rikas mallinhuitula (Hayworth), Pat haistaa saaneensa kilpailijan. Muidenkin asukkaiden välillä ilma väreilee kuumasti, majurin ja hiirulaismaisen Sibylin ehkä suurimmin.
Jos tosielämästä siivotaan pois tunnit lieden äärellä, tiskaamiset, wc-käynnit, ruuvien kiinnittämiset ja kaikki muu periarkinen työnteko, jäljelle saattaa jäädä jotakin sellaista, jota tässä leffassa tarjotaan puolitoista tuntia. Eli suuria tunteita, rakkauden tuskasta pakahtuvia sydämiä ja hysteerisiä kohtauksia. David Raksinin imelähkön musiikin kuorruttamana ne tuntuvat mahdollisesti vielä kahta paksummilta.
Ohjaaja Delbert Mann ei pakota sokeritorttuaan kenenkään kurkusta väkisin. Näin voi todeta ainakin siinä valossa, että pahempaakin ylinäyttelemistä on tämän sortin rainoissa nähty. Vaikka Burt Lancasterin ja Rita Hayworthin esitettävänä onkin elokuvan saippuaisin lemmenstoori, leffassa on onneksi muita(kin) mielenkiintoisia tähtiä – jottei huomio jäisi pelkästään näihin kahteen. Rakastettavimman roolihahmon luo yllättäen David Niven, joka tyylillä ja taidolla kehittelee harmaasta majuristaan miehen, jonka kohtalo kiehtoo. Mainittakoon tässä, että henkilökohtaisesti en ole ikinä pitänyt Niveniä niinq hottiksena, enkä erityisemmin edes coolina komeljanttarina, mutta majuri Pollockina jätkä on kaikin puolin herkku. Deborah Kerr on omassa osassaan sopivan kalvakka kainomieli, mutta ei mahda mitään hahmonsa suoraviivaiselle kehityskululle.
Eri pöydissä sopii nautittavaksi koleana sadepäivänä. Varsinkin, jos romantiikasta on muuten puutetta.
