Aikoinaan muuan Sergio Leone-niminen elokuvaohjaaja ilmaisi halustaan tehdä mafiaelokuvan. Hän oli jo niittänyt uskomatonta mainetta spagettiwesterneiden, eli Euroopassa tehtyjen länkkäreiden ohjaajana, mutta hänen haaveenaan oli silti ohjata vielä joskus mafiaelokuvan. Viimein hän sitten tekikin sen, vuonna 1984. Ja voi tuhannen pikkugangsteria, siitä tuli todellinen eepos, mafiaelokuvien kärkikastia.
David Aaronson (Robert De Niro) palaa 1960-luvulla takaisin vanhaan lapsuutensa kotikaupunkiin, New Yorkiin. Aaronson (tunnettu myös Noodlesina) alkaa muistelemaan vanhoja hyviä aikoja. Hän ja hänen kaverinsa olivat nuoria, murrosikäisiä kloppeja 1920-luvun New Yorkissa, joilla ei oikein pyyhkinyt kovinkaan hyvin. Heillä ei ollut varsinaista kotia ja he hankkivat rahansa ja elantonsa ryöstelemällä ja tekemällä kaikenlaisia rikoksia. Sitten erään kerran jengin nuorin poika joutuu ammutuksi takaa-ajossa ja Noodles kihoaa täyteen puhdasta vihaa ja kostaa samantien seurauksista välittämättä. Noodles jää kiinni, hänet kiikutetaan paikalliseen vankilaan ja edessä odottaa melkoisen kiva kakku, jota ei ihan parissa kuukaudessa lusita. Sitten kahdentoista vuoden kuluttua Noodles pääsee vihdoin vapaaksi ja tapaa vanhat lapsuuden jengikaverinsa. On aika ottaa Noodles mukaan porukkaan, unohtaa menneet ja jatkaa samaa rataa kuin ennen, mutta vain monta astetta rankemmin. Noodles ja Max (James Woods), joka oli hänen läheisin ystävänsä lapsuuden ajoilta, alkavat pyörittää toimintaa taas toden teolla muiden vanhojen ystäviensä kanssa.
Kyllähän se tietenkin olisi pitänyt arvata ennen kuin elokuvaa rupesin katsomaan, että Leone on aina Leone, oli sitten genre jokin muukin kuin western. Kun on kyse Leonen kirkkaimmista spagettiwesterneistä (Hyvät, pahat ja rumat, Huuliharppukostaja, Vain muutaman dollarin tähden…), tietää miten mestarillinen ohjaajanero kyseinen heppu oikein oli ja osoitti todella olevansa oikea yleisnero, kun ohjasi näinkin täydellisen mafiaeepoksen, kuin Once Upon A Time In The West. Leffa toden totta löi kaikki ennakko-odotukset kerralla tuusan nuuskaksi, vaikka ne kuinka korkealla olivatkin. Ja ohjauksen lisäksi, myös käsikirjoitus oli osaltaan tekemässä sen mahdolliseksi, joka kaikesta yksinkertaisuudestaan huolimatta on äärimmäisen mielenkiintoista ja todella nautittavaa katseltavaa valkokankaalle siirrettynä. Eikä Sergio ole ainut nero, joka tähän projektiin lusikkansa laittoi. Robert De Niro on todellakin yksi parhaista näyttelijöistä koskaan, eikä tämän elokuvan upea roolityö vähennä yhtään sitä arvoa. Mutta myös muut näyttelijät ovat erittäin hyviä, etenkin James Woods, joka on todellakin elementissään. Ja vielä se kuuluisa sokeri siellä kuuluisalla pohjalla: musiikki. Ennio Morricone osoittaa viimeistään tässä elokuvassa olevansa todellinen mestari työssään, säveltäjä ISOLLA S:llä. Todella kauniit musiikit hän onkin onnistunut luomaan, siitä vielä viimeinen hatunnosto.
Eiköhän kaikille käynyt selväksi, mitä mieltä elokuvasta olen. Once Upon A Time In America on äärimmäisen upea mafiaeepos, joka on yhtä täydellisyyttä koko kestonsa ajan ja samalla yksi maailman parhaista elokuvista. Kyllä tämä elokuva löi itsensä ryminällä meikäläisen TOP-20 listalle, siitä ei ole kahta kysymystäkään. Siis, jos et ole tätä vielä jostain syystä nähnyt, painu hetimiten lähimpään kauppaan tai vuokraamoon ja ota se käsiisi.
nimimerkki: Tolppanen
