Suuri gangsterisota ilmestyi vuonna 1984, joka sattuu myös olemaan yksi parhaimmista elokuvavuosista ikinä. Useaan otteeseen olen maalaillut Leonen olevan lempiohjaajani ja eipä mielipide ole juuri muuttunut. Tietenkin kaiken maailman Spielbergit ja Nolanit ovat myös hyviä. Surullinen tapaus, sillä Suuri gangsterisota jäi ohjaajansa viimeiseksi elokuvaksi, jonka takia moni mestariteos jäi varmasti puuttumaan elokuvahistoriasta. Esimerkiksi Leningrad: The 900 Days ei koskaan nähnyt päivänvaloa. Jos äsken mainitsemani leffa kiinnostaa, kannattaa googlata sen nimi, sillä siitä löytyy paljon tietoa internetin ihmeellisestä maailmasta.
Eletään 60-lukua. David ”Noodles” Anderson palaa monen vuoden jälkeen takaisin New Yorkiin. Muistot palaavat vanhan miehen mieleen, kun menneisyyden haamut alkavat tuntumaan epäilyttävän aidoilta. Vuosia aiemmin lapsuudessaan Noodles teki pieniä rötöksiä ystäviensä kanssa, kunnes kieltolain aikaan alkoivat laajentamaan bisneksiään. Bisnekset kasvavat, ihmissuhteet eivät niinkään.
Kaunis eepos gangstereista ja yksi parhaimpia elokuvia ikinä. Joillekkin näin pitkän leffan katsominen yhdeltä istumalta saattaa aiheuttaa ongelmia, mutta suosittelen kaikkien halukkaiden katsojien katsovan leffan ilman pidempiä taukoja. Paljon leffan viehätysvoimasta ja taiteelisesta näkykulmasta perustuu tarkkaan seuraamiseen. Toki leffasta saa rutkasti irti yksittäisistä kohtauksista upean näyttelijätyön, kauniin musiikin ja silmiä hivelevän kauniin visuaalisen ilmeen ansiosta.
Leffa tapahtuu 20-, 30- ja 60-luvuilla ja toimivat täydellisesti sulassa sovussa. Vanhentuneen Noodlesin seikkailu nitoo menneisyyden tapahtumia mielenkiintoisesti yhteen ja se miten hahmo muistelee on toteutettu erittäin kauniisti. Myös hänen hahmonsa ja myös muut päähahmot tuntuvat todella inhimillisiltä ja heidän tekonsa ja reaktionsa voidaan ymmärtää niin järjen kuin järjettömyyden kautta. Tarina kauneudessaan kuvaa myös ystävyyttä ja sen tarkoitusta omalaatuisella tavalla.
Suuri gangsterisota oli Leonen suurin projekti ja hänen intohimonsa näkyy. Visuaalisesti leffa on Leonen muiden leffojen tapaan silkkaa taidetta. Upeita ja rosoisia maisemia kerta toisensa jälkeen samalla, kun taustalla soi Morriconen ajaton soundtrack. Yksi gangsterielokuvien kruununjalokiviä ja Leonen parhaimpia elokuvia. Hyvät, pahat ja rumat on enemmän omaan makuuni, sillä sen lisäksi että se oli ensimmäinen leffa jonka näin Leonelta, se omaa seikkailullisempaa fiilistä, kuvaa upeasti sotaa ja omaa ikimuistoisen kolmikon lausahdukseineen.
Robert De Niro tekee yhden uransa parhaimmista roolisuorituksista, mutta ei parasta, sillä täytyy muistaa myös Raging Bullin ja Taxi Driverin kaltaiset teokset. Mukana on myös Maxia näyttelevä James Woods ja Deborahin rooliin loikkaava Elizabeth McGovern. Tärkeässä osassa ovat myös hahmoja lapsina näyttelevät lapset ja muista gangsterileffoistaan (Mafiaveljet, Casino) tuttu Joe Pesci, joka usein muistetaan myös kokoperheen jouluklassikosta Yksin kotona.
Loppu tuo katsojalle haikean fiiliksen ja tekisi mieli katsoa leffa uudelleen. Tämä on tietysti ollut mestariohjaajan tarkoitus. Once Upon a Time in America ei ole Leonen paras teos, mutta helposti toiseksi paras jättäen Huuliharppukostajan kolmanneksi. Se on elokuvallinen mestariteos ja kokemus, jonka suosittelen jokaisen kokemaan edes kerran. Puhun usein Leonen elokuvista taideteoksina ja sellainen tämä gangsterileffa juuri on. Sinänsä tämä on näin vanhemmalla iällä itselleni yksi tärkeimmistä elokuvista, joka muistuttaa minua mikä elokuvissa on niin hienoa. Rauha Leonen sielulle, kiitos!
