Leppoisa hömppäily Hollykylän touhuista.

15.9.2003 09:13

Arvioitu elokuva

Ohjaajat:
Käsikirjoittajat:
Alkuperäinen nimi:Bowfinger
Valmistusvuosi:1999
Pituus:97 min

“Pullea Sade” on Bowfinger -nimisen elokuvamiehen suuri projekti, jota hän on hautonut 10-vuotiaasta asti. Nyt kun 49-vuoden iässä käsis on lopullisessa muodossa on aika tarttua ohjaajan puikkoihin ja kasata filmiryhmä ympärille. Ensin tietenkin huijataan huippustudio mukaan ja sen jälkeen pitisi saada messiin myös kovemman luokan stara päärooliin…

Koukkusormi on leppoisa hömppäily Hollykylän touhuista, irvaillen tietenkin kaikelle mitä elokuvan teon ympärillä tapahtuu. Taustalla kytee tietenkin myös tuo sympatia yritteliäisyyttä kohtaan, aihe mitä amerikkalaiset tietenkin rakastavat. Eli kaiken hölmöilyn ja haussuttelun taustalla on myös pilkahdus pientä ajatustakin.

Eddie Murphy nähdään superstara Kit Ramseyn roolissa. Tuohon hommaan mies on kuin luotu. Päivät kiukutelaan alaisille ja välillä käydään selvittelemässä pääkoppaa jossain ihmeen rahrikkaiden kallonkutistusmekassa. Lisäksi äijä heittää kaksoisroolin myös Ramseyn veljenä, joka on jäänyt veljensä varjoon ja joutuu esittämään myös Bowfingerin elokuvassa veljeään… Steve Martin on itse moguli Bowfinger, Heather Graham etenee urallaan myös omin “avuin”. Molemmat haluavat päämääriinsä, ohjaajaksi ja näyttelijäksi, keinoja kaihtamatta. Itseasiassa Murphyn ja Martinin naamat ovat kärsineet tämän katsojan silmissä jo suuremman luokan kyllästymistäyttymystä jo pidemmän aikaa.

Koukkusormen ongelma on se että sen kovaniminen kasti ei oikein pääse irrottelemaan kunnolla. Kaikki pääroolin vetäjät ovat vääntäneet paljon parempaa jälkeä aiemmin. Tämä on kaikenkaikkiaan kuitenkin komedioiden keskikastiin uppoava elokuva. Pieniä naurahduksia saadaan aikaan ja leffateon sympaattinen fiilis säilyy, mutta kokonaisuudessaan kuitenkin meininki on välillä turhan laimeaa.

Kokonaisuudessaan tälle katsojalle Koukkusormi (Bowfinger) on kuitenkin vain keveää ajanvietettä. On aivan fiiliksestä ja päivästä kiinni miten tällainen uppoaa. Joskus se toimii ja toisinaan taas ei sitten niin mitenkään. Yksi piste tulee extraa lopun idiotistisesta Kung-Fu -lopetuksesta.

Arvosteltu: 15.09.2003

Lisää luettavaa