Xavier Picardin ohjaama Muumit Rivieralla on saanut kukkahattutädit kauhistumaan ja vaahtoamaan Iltalehdessä. Hyvä näin, sillä muuten en varmaankaan olisi lähtenyt katsomaan koko elokuvaa. Sehän oli mainio! Piirrosjälki oli kaunista katsottavaa väreineen, juoni oli kertaallinen ja muumiperheen edesottamukset olivat hauskaa katsottavaa, Riviera kun ei heille ollutkaan mikään sopivin paikka. Muumipappa lankeaa viskiin, Niiskuneiti paikalliseen pelimieheen; mamma haikailee kotiin ja Muumi Niiskuneitiä takaisin.
Tietyllä lailla Muumit Rivieralla on Se Tavallinen Suomalainen Lomatarina junteista ulkomailla, mutta boheemisti maustettuna. Oman vivahteensa tarinaan tuo koira, joka ei pidäkään koirista vaan kissoista, ja häpeää tunnustaa sitä. On aika selvää, että tämä edustaa seksuaalivähemmistöjä. Janssonin muumitarinathan ovat hyvin suvaitsevaisia, ja tällä itselläänkin oli aikanaan suhteita naisiin.
Joka tapauksessa, elokuva oli katsomisen arvoinen kokemus, ainoana miinuksena kovin vaihtelevantasoinen ääninäyttely. Ikävä kyllä useissa repliikeissä tunne jäi johonkin, ja muumien äänet muodostuivat hieman pliisuiksi. No, kaikkea ei voi saada.
