Werner Herzog, tuo mielipuolta egomaanikkoa käsittelemään kyennyt saksalainen on mielenkiintoinen ohjaaja siinä että hän hallitsee puhtaan fiktion ja dokumentin. Herzog kylläkin käsittelee molempia tyylejä samalla aasinsiltoja koppuloivalla leppoisuudella ja ottaa geologisen ilmiön lähtökohdakseen. Tulivuoret ja niiden perusteella muodostuneet uskomukset ovat siis suurennuslasin alla ja Herzog käsittelee aihetta ominaisella tyylillään.
Aihepiirinä on siis geologinen prosessi joka monessa paikassa vaikuttaa suoraan päivittäiseen elämään ja on tehnyt massiivisia muutoksia koko planeetalle, joten Herzog ei tutki niiden toiminnan tiedettä vaan ihmisiä jotka liittyvät tulivuoriin. Avuksi on siis rekrytoitu peribrittiläisen kuivakka volkanologi Clive Oppenheimer toimimaan Herzogin kätyrinä. Indonesian, Etiopian ja monen muun visuaalisesti eksoottisen miljöön kauneus muodostaa jyrkän vastakohdan vihamielisen kärtsähtäneille tulivuorille joiden magma hehkuu pahaenteisen punertavissa sävyissä. Sanomattakin on selvä että niin voimakkaan ilmiön lähettyvillä asuminen vaikuttaa uskomuksiin ja tieteellinen ymmärrys ei pysty poistamaan aiheellista pelkoa.
Kuivakka tiedemies Clive Oppenheimer on erinomaisen sovelias tiedottaja kameran takana istuvallen Herzogille ja omaa kyvyn kertoa tulivuorten massiivisesta voimasta maallikkotermein. Werner Herzog itse filosofisoi ja taltioi moninaiset muut persoonat ja ilmiöt.
Herzogin tyylin tunteville tämä on tuttua, rauhoittavaa ja vähemmän ryppyotsaisen tieteellistä dokumenttia joka kuvaa aihepiirinsä ihmisiä lämpimällä otteella ja omaa paljon kaunista kuvastoa joka ei aina edes liity aiheeseen. Aihepiirin globaalisuus kuitenkin hieman nakertaa kiinnostavuutta, sillä Herzogin tyyli toimii Allekirjoittaneen mielestä paremmin yksittäistä paikkaa kuvatessa, joten viihtymisen kynnys on melkoisen korkea.
