Niin mahtava ja hauska kuin Mies ja alaston ase –trilogia kokonaisuudessaan onkin, niin sen ykkösosa on vasta lämmittelyä (laatu)vitsien liukuhihnatuotannolle. Näin ainakin Arsi uskaltaa väittää, hymyillen silti vielä ties monennellako katselukerralla vuonna 1988 päivänvalon nähneelle komedialle.
Komedia on tunnetusti hankala, usein kertakäyttökuvia tuottava, genre, niinpä monesti huumorin pyhänä kolminaisuutena pidetty trio Zucker, Zucker & Abrahams ansaitsee aplodit jo siitä, että jokainen kolmesta Naked gun –pätkästä on lähes ajankestävä. Pahiten aika on kuitenkin verottanut juuri kuulua ykkösosaa. Superidiootti Frank Drebin (Nielsen) esitellään kyllä maailmalle (jos ei vuoden 1982 sarja sitä jo tehnyt?) tohinalla ja vitsintynkää piisaa, mutta kaikki ei ole kohdallaan. O.J. Simpsonin esittämän Nordbergin telomiseen perustuva huumori ei ole ZAZ-jässiköiden hauskimpia oivalluksia, ja lisäksi jatkiksissa lisätilaa saanut nolo alapäähuumori & överiksi vedetty hulluus toimivat Kuningattaren salamurhan ympärille keskittyvää hihittelyä paremmin.
Mies ja alaston ase on kyllä lennokasta läpänheittoa lähes loppumetreille asti, mutta baseball-kentälle sijoittuva loppukohtaus on yksi iso pannukakku (johtunee ehkä siitä, ettei baseball kolkuttele suomalaista mieltä), jonka aikana kelausnappia tulee käytettyä. Onneksi kyseessä on vain trilogian hyvyyden vahvistava kelauspoikkeus. Sitä ennen nauruhermoihin on ammuttu yllättävän monta osuvaa piikkiä.
Kuten komediassa yleensä, näyttelijätyö on tarkoituksellisen yliammuttua, ja huumoriveteraani Nielsenin oiva ilmeikkyys vie tarinaa eteenpäin. Priscilla “Elviksen vaimo” Presley tekee laajakangasdebyyttinsä ja on yllättävä valinta ykkösosassa vielä blondin Jane Spencerin rooliin. Sittemmin lähinnä vaimonsa murhaajaksi epäilyistä tunnettu O.J. Simpson vetää rääkättävän jätkän osan kunniakkaasti voivotellen ja valkohapsinen George Kennedy on aina vireessä.
Miehen ja alastoman aseen kokonaisuus ei ehkä kanna loppuun saakka, mutta klassikkovitsikohtauksia ZAZ-trio viljelee Nielsenin välityksellä niin paljon, että kyllä naurua piisaa. Ja sehän on komedian mittarina mitä erinomaisin. Goodyear-ilmalaivasta, herkästi laukeavista aseista ja hukkaan menneistä todistekappaleista syntyy todella näppärää huumorittelua näiden herrojen käsissä. Eikä em. termiä oikeasti ole olemassa, mutta sitä Mies ja alaston ase –trilogian ykkösosakin jo on: omannäköistään ja höpsöä komediaa, huumorittelua.
