Elokuva on taiteenmuotona kaunein kaikista. Se mahdollistaa niin paljon, antaa tekijälle ja katsojalle suunnattomat vapaudet luomaan mitä kauneimpia ja koskettavimpia taideteoksia. Valitettavasti kaikki suurimmatkin keksinnöt voivat väärissä käsissä johtaa tuhoisiin seurauksiin. Heti arvosteluni aluksi en voi olla myöntämättä sitä tosiseikkaa että Levottomat 3 on kaikkien aikojen huonoin näkemäni elokuva. Jos se olisi esitetty Lumieren veljeksille 1800-luvun lopun Pariisissa, he olisivat taatusti vaihtaneet vähin äänin alaa ja muuttaneet turnipsifarmareiksi etelä-Bangladeshiin.
Jo tämän sanoinkuvaamattoman kyhäelmän lähtökohdat ovat niin kornit että olisi vaadittu melkoinen mestarisohjaaja vääntämään tästä sekasotkusta edes katsottava tuotos, ja menestyksekkäillä tv-sarjoilla (Kylmäverisesti sinun, Rikospoliisi Maria Kallio etc.) julkisuuteen nousseen Minna Virtasen rahkeet eivät todellakaan riitä täysimittaiseen “elokuvaan”. Vaikka käyttäisin loppuun kaiken suvaitsevaisuuteni ja nallekarkkini, en voi parhaimmalla tahdollakaan käsittää miten aikuinen ihminen voi olla niin naiivi että pitää naisten seksiaddiktiota länsimaisen yhteiskunnan suurimpana ongelmana! Äärimmäisen kaksinaismoralistisesti filmi vieläpä saarnojensa välissä herkuttelee anteliaasti mahdollisimman avoimilla seksikohtauksilla ja tuhoaa samalla viimeisetkin mahdollisuutensa vakavana “elokuvana”. (Ansaitseeko tämä todella tulla nimitetyksi “elokuvaksi”?!)
Mitkä fidun näyttelijäsuoritukset?! Jasper Pääkkönen esittelee trimmattuja rintalihaksiaan ja vinkuu astmapotilaan lailla (pyydän anteeksi kaikilta astmaatikoilta karkeaa kielikuvaani sillä “elokuva” ei ainakaan sitä tee), Mi Grönlund vuorotellen lenkkeilee, nai ja itkee, Nicke Lignell on kuin eri planeetalta muuhun filmiin verrattuna. Eikä myöskään pidä unohtaa Hanna Karjalaista, Nelosen Haluatko filmitähdeksi-kilpailun voittajaa jolle luvattiin tuottajatasolta avokätisesti “merkittävä rooli”. Hänen roolihahmonsa kohokohta selluloidilla on kun hän saa todeta laittaneensa kahvit neuvotteluhuoneeseen valmiiksi. Palavereista puheenollen, avuton kyhäelmä toimii myös kätevänä puolentoistatunnin röyhkeänä mainoksena Audille, Golden Capille etc. Jälleen ihmettelen ja raavin päänahkani vereslihalle: mitä ihmettä “ohjaaja” Minna Virtasen päässä oikein mahtoi liikkua tällaista sontaa vääntäessään?
Koko lapsellisen, naurettavaan itkettävän karmeuden kruunaa yksi vuosisadan huonoimmista käsikirjoituksista. Eipä ihme että “kässärin” kyhääjä on piiloutunut haamunimen alle, jos dialogi suorastaan pursuaa rimanalituksia tyyliin: “Ambulanssi huoneeseen 216!”. Johan alkaa paatuneimman ja kyynisimmänkin kriitikon käsi kummasti hapuilemaan hellan kaasuhanaa kohti. Ed Wood Jr:kin kalpenisi nähdessään tämän.
Levottomat 3 on jotain niin käsittämätöntä, että tämän äärirajalla kiipeilevän katsomiskokemuksen pääteeksi täytyi varmuuden vuoksi kelata tietyt kohtaukset ja todeta että “filmi” on todellakin raivostuttavan huono. En keksi mitään muuta syytä tämän typerän, lapsellisen, umpipinnalisen ja moraalittoman sontaläjän kopioiden säilyttämiseen kun niiden esittämisen elävänä esimerkkinä varoitukseksi kaikille tuleville elokuvantekijöille. Tuottaja Markus Selin, itse pääpiru, jonka on vaikea pidätellä hekotustaan kassakoneen kilinää kuunnellessa, ansaitsisi karkoitukseen tundralle seuraavaksi 30 vuodeksi, ohjaaja Wirtaselle pitäisi antaa lähestymiskielto kameroita kohtaan ja “näyttelijät” saisi passittaa loppuiäkseen Citymarketin kassalle. Mikään rangaistus ei ole liian ankara tällaisesta karmeasta loukkauksesta kaikkia aivot omaavia elokuvan katsojia kohtaan.
John Lennonjohto varoittaa: Välttäkää viimeiseen asti!