Humoristisen alkukohtauksen, jossa päähenkilö Victor Plaza (Liberto Rabal) syntyy bussissa, jälkeen edetään parisenkymmentä vuotta ajassa eteenpäin. Tälloin alkukohtauksen vauhdikkuus vaihtuu hieman rujommaksi öisen kaupungin kuvaamiseksi. Parikymppinen Victor päättää tunkea viime viikon sänkykumppaninsa Elenan (Fransesca Neri) asuntoon. Paikalle saapuvat naapurin hälyttämät poliisit David (Javier Bardem) ja Sancho (Jose Sancho) ja tilanne räjähtää käsiin. Seuraava aikahyppy siirtää katsojan yhä kaksi vuotta tulevaisuuteen.
Tästä alkaa jälleen yksi Almodovarin suhdekiemura. Millä muulla nimellä ei nimittäin voi Almodovarin innolla toteutamaa elokuvan tyylilajia, joka sekoittaa mustaa komediaa, näytelmää, melodraamaa, saippuaoopperaa, jännitystä ja seksiin kutsua. Lihan värinä on mielestäni eräänlainen kokeilutyö ennen Almodovarin oikeaa mestariteosta, elokuvaa Kaikki äidistäni. Almodovar on kunnianhimoisempi kuin ennen, ja se näkyy myöskin elokuvasta. Mutta elokuvan tyyli on muuten taas perus-Pedroa: kiihkeät henkilöhahmot, visuaalisuus ja värikkäät lavasteet. Huumori vain puuttuu. Ja siihen Almodovar hieman kompastuu, joissakin hänen komedioissaan oli se puute, ettei hän pystynyt pitämään polveilevaa juonta käsissään, tässä Almodovar hallitsee juonta mestarin ottein, maalailee kukkulaltaan, mutta nyt hänen komedioistaan tuttu tunnelma on poissa.
Javier Bardem sopii poliisiksi kuin hanska käteen ja Fransesca Nerikin näyttelee kelpo suorituksen. Mutta Victor Plaza taas, hän on yksi elokuvahistorian v****maisimmista hahmoista ja tuon ärsyttävän ulkokuoren alta Liberto Rabalin mahdolliset näyttelijänlahjat eivät näy. Mutta ottakaamme huomioon, että nuo näyttelijänlahjat ovat pelkkä hypoteesi, joten emme saa asiasta varmuutta ainakaan vielä tämän vuosisadan aikana. Victor Plaza on selvä toisto Antonio Banderasin pääosasekoilijasta elokuvassa Sido minut! Ota minut!, joten koko henkilöhahmo on pelkkä turhake, jota ilman elokuvaa ei olisi.
Lihan värinä erottuu keskivertoelokuvasta, mutta ei Almodovarin muista töistä. Liian epätasainen ollaksen mestariteos.
