On 1970-luku. Hoodin perhe elää vaikeita aikoja. Isällä on seksisuhde naapurin rouvaan ja perheen 14-vuotiaalla tyttärellä on seksuaalisuus heräämässä. Itsenäisyyspäivä on tulossa ja opiskeleva poika on palaamassa kotiin. Illalla on vanhemmilla juhlat, pojalla tapaaminen unelmiensa tytön kanssa ja perheen tyttärellä muita suunitelmia. Samalla on luvattu kylmää jäämyrskyä.
Ang Lee on tullut tutuksi ohjaamalla seikkailupläjäyksen Hiipivä tiikeri, piilotettu lohikäärme ja tämän vuoden supersankaritarinan Hulkin. Itselleni ei niin hyvin ollut uponnut toi Hiipivä tiikeri, piilotettu lohikäärme, eikä Hulkia ole kiinnostuksen puutteen vuoksi tultu katsottua. Silti hän on osannut ohjata hienon ajatuksia herättävän draaman.
Tämä sisältää erittäin hyviä näyttelijöitä. Frodo Reppulina nykyisin tunnettu Elijah Wood näyttää hänen todelliset näytelijän kykynsä naapurin poikana. Naapurin rouvaa esittävä Sigourney Weaver on laittanut hyvin itsensä peliin. Hän on laittanut juuri sopivasti tiukkuutta mukaan. Yksi suosikeistani, Kevin Klinen suoritus on myös yksi elokuvan parhaista. Hänen aikaisemmat roolihahmonsa, iloiset ja kiltit miehet saadaan unohtaa. Tässä hän vain esittää kilttiä, vaikka onkin oikeasti ilkeä lurjus, joka makaa naapurinsa kanssa. Joan Allen tekee myös hyvää jälkeä perheen masentuneena äitinä. Kuulostaa ehkä mahdottomalta, että elokuvan näyttelijät ovat noinkin loistavia, mutta se on silti totta. Myös tyttären roolia vetävä Christina Ricci on uskottava. Ennen läpimurtoansa tehnyt Tobey Maguire esittää tässä perheen poikaa. Kummat-kin perheen lapsista ei ole mikään kovin normaali, vaan juuri sopivan outoja. Kuulostaa ehkä mahdottomalta, että elokuvan näyttelijät ovat noinkin loistavi!
a, mutta se on silti totta.
Elokuva on synkkä. Kenelläkään ei mene kovin hyvin. Huumoria ei ole oikeastaan yhtään mukana ja elämä on kurjaa. Kaikesta tuosta huolimatta tämä oli jotenkin kaunis elokuva. Elokuvan jäämyrsky varsinkin oli erittäin hienoa katseltavaa. Puista roikkui jääpuikkoja ja maisema oli muutenkin kylmä ja kaunis.
Tämähän kuvaa yhden illan tapahtumia. Alun jälkeen katsoja ryhtyy seuraamaan kolmea tai itse asiassa neljääkin eri tarinaa. Mieleen tulivat sellaiset hienot monikerronnalliset tapaukset kuten Magnolia ja Short Cuts – Oikopolkuja.
Odotin jotenkin vähän harmittomampaa leffaa. Kannen peusteella tämä vaikutti joltain Disneyn tavaralta. Sitä tämä ei kuitenkaan onneksi ollut. Tästä ei ehkä ole miksikään elämää suuremmaksi tapaukseksi, mutta elämän pieniä tarinoita tämä kuvaa hyvin. Liian vähälle huomiolle jäänyt hieno draama. Tätä katsoessa katselin kelloon ja toivoin, että tämä ei vielä loppuisi.
