1930-luvulla käyty sisällissota Iso-Britanniassa päättyi Yorkin voittoon ja Henry VI:n (Edward Jewesbury) kuolemaan taistelussa. Voittoisan puolueen Edward IV (John Wood) on erittäin natsiesteettinen kuningas ja hänen apunaan oli Richard (Sir Ian McKellen) ja samalla veljessarjan nuorin. Jo tarinan nimi kertoo että em. Richard pistää juonintakoneensa käyntiin, kahmii vallan ja koska hän on tarinan roisto ei hänelle käy hyvin. Ihan vaan vanhanaikaisen konnuuden lisänä Richard alkaa piirittää edesmenneen velipoikansa vaimoa, Elizabethia (Annette Bening) ja järjestää useamman murhan tapahtumaan. Tyrell (Adrian Dunbar) on tehokas toteuttaja ja menetelmän liian innokas soveltaminen karkoittaa kätyrit pakoon.
Shakespeare on se kaikista wanhin juttu, sillä ukon jutuissa on juonitteluja, murhia ja meininkiä. Lisäksi niiden päähenkilöt ovat monesti erittäin eläviä ja koska tarinan kaikista tärkein hahmo on on roisto niin roisto on useamman kuin yhden kerran Shakespearen pääroolissa. Richard Loncraine ohjastelee ja sovittaa pääroolia vetävän Sir Ian McKellenin kanssa ja [I]Richard III[/I] saapastelee olemassaoloon täydellisen uudessa miljöössä. Sovitus on kylläkin melkoisen typistetty, sillä juoni jää harmillisen pilkkeiseksi.
Sir Ian McKellen tunsi Richard III:n läpikohtaisin ja arvostetun teatteriesityksen versio siirtyy elokuvalliseen muotoon. Natsistinen Iso-Britannia muodostaa upean taustamiljöön juonitteluvirralle vaikka McKellenin ja Loncrainen sovitus hieman natisee saumoissaan se ei missään vaiheessa repeä palasiksi. Julkisissa kohtauksissa näkyy näennäisesti vastentahtoisesti kuninkaaksi joutuva Richard III ja yksityisten hetkien aikana McKellen tuo esille todella suurenmoisen Roiston. Richard III on mestarillisen hienovarainen juonittelija ja vaikka hän delegoi veriteot ammattilaisille hän on pätevä tekemään ne itse. Pilkallisen sosiopaatin itsevarmuus kuitenkin on heppoista laatua tämän henkilökohtaisen rohkeuden ollessa puutteellista. Lyhyesti sanoen Sir Ian McKellen tuo esiin melkoisen taitavan ja häikäilemättömän poliitikon joka osaa kiemuroinnin ja asemansa varmistamisen. Muihin rooleihin on haalittu näyttäviä nimiä, mutta he jäävät auttamatta heikkoon asemaan McKellenin rynnistystä ihaillessa.
Vaikka miljöö ja kuvasto erittäin suuresti lainaa erään saksalaisen yllätysperiodin jälkeensä jättämää estetiikkaa niin [I]Richard III[/I] ei ole allergoria siitä. Kuvastoa käytetään vain sen visuaalisen iskevyyden vuoksi ja onkin viritetty äärimmäisen iskeväksi. Näyttävät puitteet luonnollisesti vahvistavat nimiroolin häikäilemättömyyttä ja tähän miljööseen mahtuisi useampiakin tarinoita.
Miljöö ansaitsee täydet pisteet ja pääroistona remuava Sir Ian McKellen on loistavassa vedossa, mutta juonta on typistetty liikaa ja sen suorana seurauksena jää harmillisen pätkiväksi.
