Tim Roth on se hauska heppu, joka muistettaneen parhaiten joko Quentin Tarantinon kaverina, Reservoir dogsin Mr. Orangena, Pulp Fictionin Pumpkinina tai Neljä huonetta-hupailun sekoilevana pikkolona. Roth on mittavan näyttelijänuransa lisäksi myös toiminut ohjaajana, ja Elämän reunalla on se kuulu draamadebyytti.
Tarinan päähenkilö on 15-vuotias Tom (Freddie Cunliffe), joka joutuu pahimmassa murrosikävaiheessaan pahaan saumaan. Perheeseen syntyy vauva, koko sakki muuttaa pois Lontoosta ja ajaapa vielä vauhdikkaan auto-onnettomuudenkin. Sekään ei vielä riitä, vaan Tomin synkät epäilykset isän (Ray Winstone) ja 18-vuotiaan herkän sisko Jessien (Lara Belmont) kytevästä suhteesta osottautuvat oikeiksi. Isä raiskaa Jessietä minkä kerkeää, ja järkkynyt poika katselee salaa tapahtumaa. Tapauksista kehkeytyy synkkä kertomus, jossa nuorten ihmisten mieli järkkyy pahasti. Surun saapumista ei voida välttää.
Elämän reunalla ei ole helposti sulateltava teos. Sille soisi helposti K18-leiman, sillä mukana nähtävät insesti, raiskaus, väkivalta sekä perheen turmeltuneisuus eivät ole mieltä ylentävää katsottavaa. Seitsemästä keskeisimmästä hahmosta peräti neljä hyppelee lähes puolet ruutuajasta alastomana, ja seksuaalisesti häiriintyneen Jessien itkukin on jo pelkästään surullista katsottavaa.
Tim Roth on opetellut jonkun verran Tarantinomaneereja, ja dialogi on aivan kiitettävää. Lisäksi kuva on paljon uskottavampaa kuin jonkun miljoonabudjetilla varustetun Hollywoodkuvan. Hauskin kohta tummuudessa on isän hokema noin neljänkymmentä f*cking-sanaa sisältävä dialogipätkä, joka on jo melko huvittavan kuuloista.
Alussa Elämän reunalla junnaa pahasti ja vasta valmistelee pohjaa tragedialle. Alun hataruus ei voi olla näkymättä, mutta lopulta loppupuoliskon järkyttävät hetket näyttävät mielen hataruudenkin niin riipaisevasti, että Rothille ja käsikirjoituksen/lähdeteoksen kirjoittaneelle Alexander Stuartille täytyy nostaa hattua. Elokuvan loppuessa olo on yllättävä ja jopa synkkä, eli tarina on onnistunut kai tehtävässään.
”Kaikki ei ole kaunista ja hyvää.” sanoo Jessie yhdessä vaiheessa elokuvaa. Niinhän se on myös oikeasti, mutta silti War Zone-alkuperäisnimellä tunnettu rankka elokuva tosiaan liikkuu länsimaalaisen elämän tummimmalla alueella – voisi kai sanoa että aivan Elämän reunalla. Ja vieläpä pelottavan hyvin.
PS. Colin Farrell-fanit voivat bongata Colinin erittäin pienessä nuoren naistenmiehen roolissa elokuvan puolessa välissä. Montaa minuuttia Daredevil-tähti ei ruudulla viihdy.
