Vuonna 1990 legendaarinen hongkongilaisohjaaja Tsui Hark päätti aloittaa yhden uransa kunnianhimoisimmista projekteista. Once Upon A Time In China valmistui vuonna 1991 ja se kertoo kiinalaisesta tohtorista nimeltä Wong Fei-Hung, jota kiinalaiset pitävät jonkinlaisena kansallissankarina. Wong Fei-Hungista kertovia elokuvia oli tehty tätä ennen jo melkein sata kappaletta, joten Wong Fei-Hung on maailman pisin elokuvasarja, jossa on tällä hetkellä jo yli 110 osaa. Ensimmäisen kerran Wong Fei-Hungia esitti vuonna 1947 Tak-Hing Kwan-niminen herra, joka näytteli 91-vuotiaan elämänsä aikana Wongia melkein 90 elokuvassa. Valitettavasti suurin osa hänen elokuvistaan on mitä luultavimmin jo tuhoutunut, sillä tuolloin Hong Kongissa elokuvat valmistettiin vain teatteriesitystä varten ja sitten ne tuhottiin. Once Upon A Time In China lasketaan elokuvasarjaan kuuluvaksi, vaikka se ei jatka mitenkään aiempien elokuvien juonta, vaan kertoo oman tarinansa.
Wong Fei-Hung oli siis vuosina 1847-1924 elänyt lääkäri, joka piti omaa taistelulajikouluaan, ja myöhemmin oli osa kiinalaista vallankumousta. Hän oli yksi Kiinan taitavimpia kung fu -artisteja, ja lääkärinä hän oli erikoinen siinä mielessä, että hän suostui hoitamaan ketä tahansa, oli potilaalla rahaa tai ei.
Tämä lähtöasetelma tekee elokuvasta todella mielenkiintoisen. Eletään aikaa, jolloin ulkomaalaiset tulevat Kiinaan tekemään kauppoja ja pakkouudistamaan maan. Ulkomaalaiset saavat tehdä kaupungissa mitä tahansa, esimerkiksi tappaa teatteriesityksessä viattomia katsojia huvikseen. Wong Fei-Hung on sitä mieltä, ettei Kiina ole vielä valmis muutokseen, mutta yksin hän ei voi tehdä paljoakaan.
Wong kuitenkin johtaa paikallista miliisijoukkoa, mutta he eivät voi tehdä väkivaltaisia tempauksia, sillä se tietäisi varmaa häviötä. Kuitenkin kun Wongin oppilas Porky (Cheng) auttaa Foon (Biao) -nimistä miestä Shaholaisia roistoja vastaan, syttyy kiinalaisten välille oma konflikti. Tämä tietysti vain tekee ulkomaalaisten rantautumisesta helpompaa, kun kiinalaiset taistelevat keskenään.
Elokuva kuvaa hienosti tuota aikaa kiinalaisten näkökulmasta. Ihmiset eivät ole halukkaita muutokseen, mutta se tulee silti. Kiina on väkivaltainen paikka, jossa saattaa tulla ammutuksi vain, koska kävelee väärään laivaan. Amerikkalaiset huijaavat kiinalaisia orjiksi kertomalla heille juttuja loputtomista kultavaroista, ja kristinusko leviää, vaikkeivat kiinalaiset ole valmiita hylkäämään perinteitään.
Hongkongilaiseksi elokuvaksi tämä yllätti minut täysin näyttelijäntyönsä ansiosta. Jet Li tekee elämänsä roolin Wong Fei-Hungina, eikä Rosamund Kwan jää kolmantenatoista tätinä yhtään huonommaksi. Elokuva todellakin liimaa katsojan ruudun ääreen jo tunnelmallaan ja yksityiskohdillaan, ja tarinakin kehittyy mukavasti elokuvan aikana.
Elokuvan taistelukohtauksia on ollut tekemässä kaksi koreografia. Toinen, vähän tuntemattomampi koreografi, on tehnyt elokuvan alkupään taistelukohtaukset, ja Yuen Woo-ping loppupään taistelut. Tässä vaiheessa minun on pakko sanoa, että vaikka kuinka pidän Yuen Woo-pingin koreografioista hänen muissa elokuvissaan, niin tässä ne eivät ole niin mahtavia. Kuitenkin tämä toinen koreografi on tehnyt aivan mahtavaa työtä maanläheisissä ja realistisissa taistelukohtauksissaan, kun taas Woo-pingin kohtaukset sisältävät vähän yliluonnollisempaa taistelua. Kyllä Woo-pinginkin taistelukohtaukset ovat hienoja, mutta niitä vaivaa liiallinen pituus. Varsinkin lopputaistelu olisi voinut olla puolta lyhyempi.
Vaikka taistelukohtaukset ovatkin parhaimmillaan vain hienoja, eivätkä missään vaiheessa mitään leukaa pudottavia, pärjää elokuva niiden osalta hyvin. Kuitenkin muut kohtaukset vievät tässä huomion. Taistelut toimivat vain mukavana bonuksena elokuvalle, sillä vahvuudet piilevät juuri tämän aikakauden kuvaamisessa, sekä näyttelijöiden työssä.
Once Upon A Time In China kuvaa hienosti aikakautta, jolloin länsimaat tunkeutuivat Aasiaan, ja uudistivat sen väkisin. Näyttelijät osaavat hommansa ja taistelukohtaukset viihdyttävät. Elokuvan ainoa merkittävä heikkous on sen lopputaistelun turha venytys. Muuten elokuva onkin sitten aivan loistavaa katsottavaa. Tsui Hark on todellakin onnistunut luomaan yhden aasialaisen elokuvan merkkipaaluista.
nimimerkki: Nosoki
