Periaatteessa Wildernessin kanssa ei aika käy pitkäksi. Tietty varmuus ohjauksessa antaa anteeksi osan kökköyksistä. Tarina rakennetaan sopeutumattomien ihmisyksilöiden väleihin. Olot saarella on ilmeisesti tarkoitettu erityisen kammottaviksi, vaikka ei metsällä suomalaista katsojaa edes voi pelotella samalla tavalla kuin esimerkiksi brittejä. Siinä menee jo yksi tähti.
Kaikki pidetään tarkoituksellisen rankkana henkeä vetämättä. Kyse ei ole Viisikoista, sen verran synkästi rytyytetään. Sitä paitsi viisi toimii parhaiten ehkä keskiarvona psykopaattipopulaatiossa, sillä tietyssä vaiheessa leikkijät hupenevat kumman nopeasti ja mitä mielikuvituksellisimmilla tavoilla. Tässä kohtaa luovuutta ja energiaa on selvästi käytetty, mikä on aika erikoista. Erikoista on kuitenkin myös se, että mm. lyhyt rakastelukohtaus on vain yksi hujaus, jossa mitään ei näy eikä mihinkään keskitytä. Pornoa voi toki katsoa muuallakin, mutta kaikki tällaiset pienet asiat olisi voitu käyttää syntisyyden korostamiseen ja raakaan ilmapiiriin ihan oikeasti ja tehokkaasti. Vähän sama on henkilöhahmoissa, kehenkään ei anneta aikaa syventyä.
Näyttelijäntyö sopii sinällään marginaaliseen hörhömuottiin, mutta varsinaisesti idea vaarallisten tyyppien yhteistyöstä ei toimi. Paremmat kiksit saa katsomalla vaikka Pako-sarjaa vartin verran, jos juuri tiimihengellä leikittelystä puhutaan.
Selkein vertailukohde eksoottiselle kauhuilulle on taannoinen tekele Wolf Creek. Wilderness tekee aivan samat virheet kuin se. Kliseitä riittää turhan paljon. Raivostuttavaa on etenkin se, kun musta mies on ensimmäinen, joka kuolee näyttävästi. Linjattomuus ja liian vähään tyytyminen ovat Wildernessin pahimmat ongelmat. Kyseessä ei ole kunnon kauhuleffa, eivätkä splatter-ihmisetkään riemusta kilju. Keskittyneisyyden hedelmistä voi nauttia vain kun vankisellin uusin tulokas (ja vakuuttavin persoona sekosakista) ja pääpiru ottavat yhteen. Sitä väkevyyttä saa odottaa aika tovin.
nimimerkki: Organismi
