Brittikomediassa In the Loop tarkkaillaan britannialaisten ja yhdysvaltalaisten poliitikkojen ja virkamiesten yhteistyötä ja yhteenottoa, kun joukko innokkaita päättäjiä yrittää puuhata Lähi-itään sotaa, ja toiset estää kyseisen konfliktin. Sekasotkun keskellä seurataan brittiläisministeri Simon Fosteria (Tom Hollander), jonka erikoisuutena on retoristen sammakoiden päästely, tämän amerikkalaiskollega Karen Clarkea (Mimi Kennedy), PR-haukka Malcom Tuckeria (Peter Capaldi), poliittinen avustaja Toby Wrightia (Chris Addison), amerikkalaisupseeri Milleriä (James Gandolfini) ja kulissien takaisista kuvioista auttamattomasti tietämätöntä Paul Michaelsonia (Steve Coogan), jonka pihamaalle hallituksen rakennuttama muuri on kaatumassa.
Tässä ”nollavuosikymmenen” Outolemmessä transatlanttiset suhteet eivät siis vieläkään pelaa, vaikka Neuvostoliitto on hajonnut ja Venäjäkin loistaa poissaolollaan. Kommunikaatio-ongelmia ei siis heijastella vihollisten vaan liittolaisten välille, mutta mukana on silti Kubrickin klassikosta tuttuja aineksia: heikkoja johtajia, omapäinen sotilasporras, seksiä, juonitteluja ja tietenkin se, ettei tilanne tunnu olevan kenenkään hallinnassa. Pilkkakirveen armottomalla käytöllä pyritään jälleen osoittamaan diplomatian solmukohtia ja sodan (syttymisen) mielivaltaisuutta. Asetelma on kuitenkin käännetty päälaelleen sikäli, että pääosassa eivät ole korkeat poliitikot vaan taustalla häärivät virkamiehet, joiden työ laatii todellisen pohjan kaikelle sille, mitä kulissien edessä koko maailma näkee. Niinpä Ison-Britannian pääministeri ja USA:n presidentti ovat tässä leffassa olemassa vain maininnan verran, ja vaikka Downing Streetillä ja Valkoisessa talossakin vieraillaan, tapahtumien pääareena on oikeastaan missä tahansa muualla – vaikka yökerhossa. Tässä käännöksessä on oma järkevä pointtinsa, mutta toisaalta tehdessään täyspyörähdyksen kasvottomista virkamiehistä tuntemattomiin johtajiin elokuva poistaa katsojaa helpottavat kiintopisteet, mikä saattaa tuntua harmilliselta. Samoin sormella ei osoiteta erityisesti, mihin sotaa ollaan lietsomassa. Siitä huolimatta asia on luonnollisesti mahdottoman tärkeä ja kaikki huikean kiireisiä.
Kokonaisuudessa on sikäli hataruutta, että juoni poukkoilee kumipallon tavoin. Äkkiväärät käännökset ja tilanteen hallitsemattomat muutokset ovat luonnollisesti komedian kulmakiveä, mutta tässä tapauksessa tuollainen kikkailu menettää tehoaan erityisesti lopussa. Hahmojen pitäisi sopeutua erittäin nopeasti uusiin tilanteisiin, ja samoin katsojan, joka yllättäen löytää itsensä tilanteesta, jossa kai pitäisi tuntea jotain myötätuntoa jopa kaikkein niljakkaimpiakin selkäänpuukottajia kohtaan, kun seurataan näiden rimpuilua pois kiperistä tilanteista. Lisäksi leffa saattoi kärsiä julkaisuajankohdastaan jonkin verran. In the Loop on selvästi suunnattu Bushin hallintokauden kritiikiksi, ja W:n presidenttikauden aikana elokuva filmattiinkin, mutta julkaisu meni demokraattien voitokkaiden presidentinvaalien jälkeiseen Obamanian kauteen.
Julkaisuajankohdan kaltaisista pikkuongelmista ei kuitenkaan ole heikentämään In the Loopin tehoa. Kyseessä on nimittäin erittäin onnistunut poliittinen satiiri, joka sopii oikein hyvin muun muassa Kyllä, herra (pää)ministeri -tv-sarjan maineen jatkajaksi. Britit ovat tehneet sen taas, nimittäin vuoden viihdyttävimmän komedian. Elokuva on yhtä pitkää sanavalmista naljailua, ja energiset näyttelijät herättävät unohtumattomia one-linereita pursuavan dialogin henkiin ainutlaatuisella voimalla. Erityisesti ilahduttaa Peter Capaldin raivoavalla innolla tulkitsema PR-ammattilainen, joka ei kirosanoja ja suorasukaisuutta peittele. Sopranos-kasvo James Gandolfini velmuilee mukavasti, ja Steve Coogan tarjoilee veikeän roolityön yllättävästi kuvioon ilmestyvänä jokamiehenä, mutta näitä kolmea lukuunottamatta näyttelijäsuoritukset ovat melko vaisuja. Tämä tietenkin kuuluu hahmojen harmauteen, mutta tehottomuus estää myös muistettavuuden syntymisen.
Käsikirjoittajat ovat olleet huikean terävinä. Keskeinen pointti on ovela ja älykäs, ja sillä irvaillaan herkullisesti nykyajan sotapolitiikalle. Mukana on myös herkullisia irtoheittoja Britannian ja Yhdysvaltain poliittisten järjestelmien erilaisuudesta, väärinkäsityksistä ja yhteistyön ongelmakynnyksistä. Jonkin verran lapsekkaampaakin touhuilua löytyy, mikä tekee elokuvasta entistäkin absurdimman. Kaiken kaikkiaan liukuhihnataudilla naurunaihetta tarjoava In the Loop on todella hysteerisen hauska komedia.
“- Hey, buddy, enough with the curse words, all right?– Kiss my sweaty balls, you fat f***!”
