Speden pätkä vuodelta -80, joka on oikeastaan jatkoa Koeputkiaikuiselle. Heikki Kinnunen toimii posteljoonina, joka on eräänlainen yleismies-janatuinen ja kertoo leffan tarinaa samalla kun kotirouva tarjoilee herkkujaan, siis kahvipöydän antimia. Siinä saa niin munkkipossut kuin muikkukukotkin kyytiä kun leuat louksuttaa.
Pari ääliömäistä “kansainvälistä” roistoa aikoo kaapata koeputkiaikuisen teon kaavan ja nämä sekaantuvat Mutikaisen leffantekopuuhiin. Mutikainenhan (Spede) on se henkilö, jonka ruumiissa koeputkiaikuisen ääni asuu kun keho hävisi edellisessä leffassa savuna ilmaan. Täytyy sanoa, että oli virhe jättää Koeputkiaikuinen katsomatta ennen tätä, mutta turha kyykistyä kun p***a on jo housussa. Välillä Mutikainen menee tupakkalakkoon ja silloin on pinna äärimäisen kireällä. Lyöpä satunnainen ohikulkija leualla Mutikaisen nyrkkiinkin.
Pläjäys on täynnä erilaisia sketsinpätkiä, jotka nidotaan yhteen kumminkin niin että kyseessä on elokuva. Päähenkilöistä Vesku ja H.Kinnunen ovat ne jotka loistavat näyttelijöiden lahjoilla. Spede ja Simo vetävät hommaa siihen tuttuun tyyliin, joka viihdyttää aina. Loirihan tämänkin shown lopulta varastaa kovana gansterina.
Kertaus on opintojen äiti ja paikoittain tämänkin leffan muisti, mutta melko vähän lopulta. Meikäläinen on kasvanut niin kiinni näihin Spedeilyihin että oksat pois ja olihan Spede aikamme kiistaton viihteen kuningas vaikka täysin junttikamaahan tämä. So what, Suomi Finland Perkele.
