Ostin 2 vuotta sitten Blu-ray-kokoelman, missä oli kuusi Akira Kurosawan ohjaamaa elokuvaa, ja tänä vuonna vihdoinkin myös katsoin ne. Päätin aloittaa Yojimbosta. Ensimmäisellä kerralla, kun katsoin Yojimbon väsyneenä, elokuva ei oikein kolahtanut, mutta kun viikko myöhemmin katsoin elokuvan uudestaan pirteänä, pidin elokuvasta todella paljon.
Elokuvan alussa ronin, samurai ilman mestaria, tulee pieneen kylään, missä kaksi miestä ovat saattaneet kylän sisällissodan valtaan. Kylässä eletään pelon ja kauhun vallassa, ja mysteerinen samurai päättää itse puuttua kylän ongelmiin usuttamalla kylän kaksi miestä, joista kumpikin johtaa noin puolta kylän miehistä, tuhoamaan toisensa, jotta muut kyläläiset voisivat elää rauhassa ilman pelkoa.
Yojimbo on mielestäni elokuva, joka pitää katsoa keskittyneesti, että sen juonessa pysyy mukana, ja jotta elokuvaa ymmärtää. Kevyeksi viikonlopun aivot-narikkaan elokuvaksi se ei ole siis paras valinta, mutta jos haluaa katsoa syvällisen, hyvin kuvatun, hyvin ohjatun ja hyvin näytellyn elokuvan, voin lämpimästi suositella Yojimboa. Akira Kurosawan ohjausta tässä elokuvassa ei voi mielestäni muuta kuin kehua. Olen katsonut häneltä kuusi elokuvaa, ja kaikkien niiden perusteella vaikuttaa siltä, että hän todella hallitsi ohjaamisen kokonaisuudessaan. Elokuvan kuvaukset ja leikkaukset ovat mielestäni hyvinkin onnistuneita, ja kaunista katsottavaa. Erityisesti elokuvan loppupuolella oleva kohtaus, missä yksinäinen samurai nimeltä Sanjuro, ja rikollisjohtaja Ushitoran johtama taistelijajoukko valmistautuvat kohtaamaan toisensa taistelussa, on mahdollisesti yksi lempikohtauksistani kaikista elokuvista; tämä kohtaus on kuvattu todella hyvin, musiikki sopii kuin nyrkkisilmään, ja hyvin ajoitetut leikkaukset, missä kuva vaihtuu samuraista taistelijoukkoon, ja taistelijajoukosta samuraihin, tuovat kohtaukseen sen viimeisen tärkeän silauksen. Myös elokuvan alkupuolella kohtaus, missä koira kävelee, kuin kuvan läpi, pitäen suussaan repaleista ihmiskättä, antoi kylmiä väreitä hienon kuvauksen ja musiikin ansiosta.
Näyttelijäsuorituksista erityismaininnan ansaitsee Toshiro Mifune, joka näyttelee elokuvan päähenkilöä: samuraita vailla mestaria, joka vaikuttaa aluksi hyvin itsekkäältä ja välinpitämättömältä mieheltä, mutta joka elokuvan edetessä alkaa näyttää enemmän tunteitaan ja välittämistä muita kohtaan, vaikka hänen onkin vaikea tätä myöntää muille hahmoille. Mifune onnistuu mainiosti muuttamaan hahmonsa olemusta vähän kiltimmäksi elokuvan aikana, mutta samalla hahmossa pysyy hänen itsenäinen, hieman juro, luonteensa. Mifune tuo hahmoon monia erilaisia puolia; tämä yksinäinen samurai tuntuu samaan aikaan olevan rahalle perso samurai, mutta samalla hän myös näyttää samurailta odotettua kunniallisuutta erityisesti elokuvan lopputaistelun jälkeisissä kohtauksista. Ja samaan aikaan hahmo vaikuttaa välittävän muista ihmisistä, mutta samalla hän ei epäröi tarpeen tullen tappaa muita, vaikka jääkin mysteeriksi, miten paljon tämä nauttii siitä. Mielestäni tämä yksinäinen samurai, joka nimeää itsensä elokuvassa “Kuwabatage Sanjuroksi”, on hyvin mielenkiintoinen hahmo, joka on sopivan salaperäinen hahmo ja joka jättää olemukseltaan paljon mielikuvituksen ja oman tulkinnan varaan. Tämä yksinäinen samurai tuntuu vähän samantyyppiseltä, kuin dollaritrilogian “Mies vailla nimeä”, jota näyttelee Clint Eastwood. Itse asiassa dollaritrilogian ensimmäinen osa, Kourallinen dollareita, on saanut paljon vaikutteita Yojimbosta.
Muutkin näyttelijät tekevät hyvää, ja ammattimaista työtä, mutta suurin osa heistä saa melko pintapuolisen roolin elokuvassa. Elokuva keskittyy mielestäni enemmän itse kylän tapahtumiin, ja yksinäiseen samuraihin, kuin muiden hahmojen piirteisiin ja juonikuvioihin. Muut hahmot täyttävät hyvin tehtävänsä, mutta heistä on uskoakseni tarkoituksenmukaisesti tehty useimmista melko stereotyyppisia hahmoja, jotka ajavat tehtävänsä elokuvan kannalta. Joku voisi pitää tätä huonona asiana, mutta itse pidän elokuvassa myös siitä, että se ei yritä haukata liikaa kerralla, vaan keskittyy juuri olennaisimpiin asioihin eli tarinaan, joka on hyvin mielenkiintoinen ja kokonaisuudeltaan hyvin toteutettu, varsinkin kun ottaa huomioon, että tarina on melko yksinkertainen ja hidastempoinen. Silti elokuva ei mielestäni missään vaiheessa tunny tylsältä, vaan tarinan sopivan hidas tahti sopii elokuvaan hyvin, ja samalla se antaa tilaa keskittyä rauhassa elokuvan tapahtumien analysoimiseen ja seuraamiseen.
Vaikka moni elokuvan hahmo on kohtalaisen stereotyyppinen ja pintapuolinen, on elokuvassa Toshino Mifunen hahmon lisäksi muutama erityisen hyvin tehty ja mielenkiintoinen hahmo. Erityismaininnan annan Eijiro Tonon näyttelemälle “Gonjille”, kylän rauhaa rakastavalle ja uskolliselle ruokakauppiaalle, joka on yksinäisen samurain aluksi vastahakoinen, mutta uskollinen apuri ja majoittaja. Tono tekee kiitettävää työtä roolissaan, ja jää elokuvasta hyvin mieleen. Muista näyttelijöistä muun muassa Kya Sazanka ansaitsee omat erilliset kehunsa. Sazanka näyttelee mainiosti “Ushitoraa”, joka johtaa kylän toista soturijoukkoa, joka haluaa hallita koko ja tuhota kylän toisen soturijoukon ja sen johtajan. Sazankan hahmo näyttää samaan aikaan todella ketkulta hahmolta, ja samaan aikaan todella juonikkaalta ja ovelalta, ilman että hahmon tarvitsee huutaa tai riehua ollakseen kunnioitettava. Hahmo herättää ainakin minussa samaan aikaan kunnioitusta ja inhoa, ja hänen rauhallinen olemuksensa auttaa asiaan paljon. Muutenkin on sanottava, että vaikka moni muu elokuvan hahmo jää aika pintapuoliseksi, melkein kaikki elokuvan hahmot jäävät hyvin mieleen, ja elokuvan hahmot ovat oikeastaan kaikki hyvin tehtyjä, josta saamme kiittää sekä näyttelijöitä, ohjaajaa ja käsikirjoitusta. Olen oppinut vanhetessa, että ohjaajalla on yllättävän iso merkitys näyttelijöiden roolisuoritusten kannalta, hyväkin näyttelijä voi tehdä keskinkertaisen roolisuorituksen, jos hän on joutunut kärsimään huonosta ohjauksesta. Onneksi Yojimbossa ei ole tätä ongelmaa, vaan Kurosawa on ohjannut ja opastanut näyttelijöitä mainiosti.
Yksikään elokuva ei ole täydellinen, ja varmasti tästäkin elokuvasta voisi löytää joitain asioita, jotka eivät ole olleet kovin onnistuneita, mutta itse en kyllä elokuvasta vikoja pahemmin löydä, enkä viitsi väkisin niitä etsiä. Elokuva on kokonaisuudeltaan erittäin vahva ja onnistunut, ja voin suositella tätä elokuvaa lämpimästi melkein kaikille elokuva-faneille. Sen vinkin annan, että jos et ensimmäisellä kerralla pidä tästä elokuvasta, varsinkin jos tämä on ensimmäinen Akira Kurosawan ohjaama elokuva, jonka näet, harkitse että jaksaisitko katsoa elokuvan uudestaan. Akira Kurosawan elokuvissa on usein erilainen tunnelma, kuin monissa esimerkiksi amerikkalaisissa elokuvissa, ja tähän tunnelmaan tottuminen voi vaatia aikaa. Muutenkin Yojimbo kuuluu mielestäni niiden elokuvien joukkoon, joista saa jokaisella katsomiskerralla aina enemmän irti.
Täydet viisi tähteä Yojimbolle! Elokuvan kolmas katsomiskerta hiljattain sinetöi tämän elokuvan paikan lempielokuvieni joukossa.
