Kun ostin tämän lätyn en tiennyt bändistä nimeltä The Band yhtikäs mitään. Ainostaan hatara muistikuva siitä, että sen joku kappale oli tainnut kuulua Easy Riderissa ja sen soundtrackillä. Mutta kun sitten kerran iski polttava tarve hommata vihdoinkin edes yksi musa-DVD koelmiin ja kun sattu halvalla saamaan, niinku Vilénin Sulo olisi tokaissut, niin totta maar sitä piti tilaisuuteen tarttua.
Vuonna 1976 The Band löi hanskat naulaan 16 vuoden keikkailun jälkeen. Ja kun jokaisella bändillä on se viimeinen konsertti, niin miksei sitä poistuttaisi sitten oikein komeasti tähtitaivaalta. Niinpä lähtölavaksi valittiin sama paikka mistä he olivat aloittaneetkin eli Winterland Arena San Franciscossa ja paikalle kutsuttiin vierailevia musikantteja, joihin bändi oli vuosien varrella törmännyt.
En oikeastaan tiennyt mitä odottaa tältä kiekolta, sillä en edes tiennyt mihin genreen The Band sijoittui, vaikka kyllä arvelin sen jonkinlaista rokkenrollia olevan. Eipä vielä tiennyt tämä poika, minkälaiseen kultasuoneen oli iskenyt. Ennen kuin ensimmäinenkään kappale oli ennättänyt loppua, tämä sohvaperuna fiilisteli jo ihan täysillä mukana. The Band on sitä itseään, loistavaa rokkenrollia, johon sekoittuu hienosti countryn ja bluegrassin vivahteita. Pääyhtyeen lisäksi keikan toinen vahvuus piilee vierailevien tähtien erilaisissa musiikkitaustoissa. Sieltä löytyy protestilaulajaa, country-kuningasta, perusrokkia, blues-miehiä…you name it. He kaikki onnistuvat tulkinnoillaan sekoittamaan pakkaa niin että jokainen katsoja saa suun makeaksi ja hyvän mielen. Tästä kaikesta seuraa aivan loistava tunnelma, joka saa kotijoukotkin lyömään kättä yhteen.
Kolmas vahvuus on konserttipaikan pienuus. Meikä nimittäin ei oikeen perusta näin kotoa katseltuna noista isoista stageista ja fani-aalloista, jotka kirkuvat ja huutavat kun bändi yrittää vetää omaa settiään. Tosin pari poikkeustakin löytyy. Allekirjoittaneeseen vetoaa enemmän sellaiset pienet klubi-keikat tai pienet konserttisalit, jossa porukka käyttäytyy vähän hillitymmin ja sitä ihan oikeasti uskoo niiden kuuntelevan sitä musiikkia ja hengailevan sen tahdissa. Juuri tällaisesta paikasta tuntuu olevan kyse tässä keikassa.
Keikkailun lomassa kuullaan ohjaajankin pallilla istuvan Scorsesen haastattelevan bändiä. Pojat tarinoivat keikkailusta, musiikista, iloista ja suruista, hassuista ja vähemmän hassuista kokemuksista matkan varrelta. Ilmeistä ja eleistä näkee että kokemusta on karttunut ja asiaa on, ehkäpä se pieni viisauden jyväkin sieltä löytyy. Haastattelut on myös leikattu hyvin konsertin väliin ilman että kumpikaan osa-alue kärsii katkoista. Se tavallaan jopa syventää katselukokemusta ja fiilistä, sillä pojat ovat luonnollisia ja tunnelmaa haastatteluissa voisi luonnehtia rennon asialliseksi. Tämä lätty on loistava piilopaikka nykyajan päivä päivältä pinnallisemmaksi käyvältä musiikkikulttuurilta. Miksi musiikin pitäisi olla jotain suurempaa kuin soittamista ja hauskanpitoa?
Collector’s Edition DVD:n ekstroista löytyy sekä vihkonen että dokumentti konsertin järjestämisen tunnelmista, vierailevien tähtien yhteinen jammailuhetki konsertin jälkeen, teatteritraileri, TV-spotti, kuvagalleria ja kaksi kommenttiraitaa. Lätty ei sisällä suomenkielistä tekstitystä.
Vieraslista:
Ronnie Hawkins, Dr. John, Neil Young, The Staples, Emmylou Harris, Ron Wood, Neil Diamond, Joni Mitchell, Paul Butterfield, Muddy Waters, Eric Clapton, Van Morrison, Ringo Starr ja Bob Dylan
Biisilista:
Don’t Do It, Theme From The Last Waltz, Up On Cripple Creek, Shape I’m In, It Makes No Difference, Stagefright, The Weight, Old Time Religion, The Night They Drove Old Dixie Down, Evangeline, Genetic Method/Chest Fever, Ophelia, Who Do You Love, Such A Night, Helpless, Dry Your Eyes, Coyote, Mystery Train, Mannish Boy, Further On Up The Road, Caravan, Forever Young, Baby Let Me Follow You Down ja I Shall Be Released
nimimerkki: Sappy
