Vaikka Clint Eastwoodin ohjaajaura oli alkutekijöissään vuonna 1976, oli Itäpuu ehtinyt jo heilauttaa Ruoskaa yhden keskivertaisen westernin edestä. Niinpä samalla polulla taivaltava Lainsuojaton oli ihan looginen jatkumo parin eri genreen sijoittuvan kokeilun jälkeen.
Ja mikäpä siinä, Leonelta oppinsa saanut Clinu ohjaa ja näyttelee rutiinilla läpi leffan. Osaset ovat taas suoraan Länkkäreiden Perusteet -oppaasta, alkaen suuren tuskan kokemisesta epätoivon aikakautena ja päätyen partasuisen kylmäpään henkilökohtaiseen sotaan. Revolverinpaukutteluhetket, kipinä rakkautta, intiaanikumppanuus ja kevennykset putoilevat nekin omiin kohtiinsa sujuvasti ja kuin itsestään. Toisaalta siinä voimassa piilee myös Lainsuojattoman ongelma: se on liiaksi genrensä peruspalikka, ja liiaksi tarkalleen särmätty ja Kuukauden Western -kategoriaan kauniisti aseteltava kokonaisuus, jotta se voisi koskaan yltää mestariteokseksi.
Eniten kummeksuntaa aiheuttaa Oscar-ehdokkuudella muistettu soundtrack, joka on hukkuu auttamattomasti taustahelinäksi. Niin ikään näyttelijäsuoritukset ovat pääosin keskitasoa: vakaita, varmahkoja, mutta yllätyksettömiä. Toisaalta Clintin vastaavaan vakauteen, kovaan ilmeettömyyteen ja trademark-tuijotukseen perustuu iso osa tämän westernin lumosta. Sillä karskiudella se – näin hitaasti lämpiävänä tapauksenakin – ponnistaa reilun askeleen Ruoskaa paremmaksi. Mutta arvoistansa elokuvaa loistohahmo Josey Wales ei Lainsuojattomasta saa. Ei, vaikka se on ihan kivaa katsottavaa, kun pahiksille käy toistuvasti räkäisesti.
